sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Hälsningar från Sverige!

Siinä mun ruotsin taidot xD Noniin, otsikon mukaisesti, Ruotsissa ollaan sitten oltu. Mä en tosiaan ymmärrä, miks alan tekemään postausta yöllä, ei mulla varmaan ole sitten muuta elämää xD No ei, ajattelin jotain tänne ihmisten nähtäväksi raapustaa seikkailustani länsinaapurissa. :)

TORSTAI 16.6.
Lähtö illalla kohti Turkua. Tai no, eipä se lähtö niin illalla ollut, viiden aikoihin lähdettiin. Nukuin automatkan :D Perillä sitten jouduttiin odottamaan aika kauan, että päästiin sisälle laivaan, sellaista se on mennä autokaistaa... No jaa, siinä yhdeksän maissa sitten laiva vihdoin lähti, seurasin perinteisesti kannelta, miten Suomi vähitellen jää taakse. Sääli, ettei laivan keulaan pääse. Ilta meni sitten aika nopeasti, olin aivan väsynyt. Ilmeisesti puolentoista tunnin yöunet eivät sittenkään ole terveellisiä...

PERJANTAI 17.6.
Aamulla kuuden jälkeen Tukholmassa. Suihkun kautta autoon istumaan, ja taas mennään. Kauan en hereillä pysynyt, siihen asti että pysähdyttiin syömään huoltoasemalle aamiaista. Sen jälkeen, sammuin taas autoon. Herään sitten perillä, missä ikinä oltiinkaan, koska nukuin, ei paikka koskaan loppujen lopuksi selvinnyt :DD Jokatapauksessa, olimme Kolmårdenissa, eläintarhassa. Kävimme hotellissa ilmoittautumassa ja saimme huoneen avaimet, kartan yms yms... Huoneeseen pääsisi vasta neljän jälkeen, ja kello oli vähän yli yhdeksän. Kaiken lisäksi, ulkona satoi. >< No, lähdettiin kuitenkin kohti eläintarhaa, sateenvarjot kourassa...

Päivän päätteeksi olin jäätymässä, ja olin saanut koko päivän kävellä märillä kengillä. Yh... No jaa, selvittiin siitä päivästä ja odotettavissa oli parempaa säätä seuraavalle päivälle.

LAUANTAI 18.6.
Viimeinen päivä varsinaisesti Ruotsissa, kierrettiin vielä eläintarhaa, niitä paikkoja, missä ei oltu käyty perjantaina. Mm. Safari ja pohjoismaiset eläimet. Tosiaan, päivä oli vähän parempi, kuin edellinen. Jossain vaiheessa jopa alkoi paistaa aurinko. :) Varsinkin siinä istuskellessa ravintolan terassilla, mutustaessa lihapullia... Aurinko lämmitti kivasti kylkeä. ^^
No, lähtö tuli... Tai ensin käytiin kyllä Kolmårdenin portin vieressä olevassa Tropicariossa, mikä ei kuulu itse eläintarhaan millään lailla. Sattuu vaan olemaan siinä. Siellä oli sitten kaikkea jännää... Apinoita vapaana. :D Siitä muistona apinan purema sormessa xD Oli ne vaan sulosia. Ja ne käärmeet, ah... Olispa akku riittäny kamerassa pidempään... Loppuu aina kun ei saisi. D: Siellä oli niin maailman sulosin kyy. ^^ Ja upean kokonen kuningaskobra, aivan ihania. Tekis mieli vaan salakuljettaa kaikki mukaan kotiin :D No, sinnepähän jäi... Sain edes pari kuvaa otettua. Sitten todellakin lähdettiin, kohti Tukholmaa taas. ...Yllätys yllätys, nukuin koko automatkan. xD Illalla sitten laiva lähti taas, kohti koti Suomea. :)

SUNNUNTAI 19.6.
Eipä sen jälkeen sen kummempaa... Turun linnassa tuli käytyä, mutta koska kameran akku oli loppu, en saanut sieltä ollenkaan kuvia.

Päivällä sitten saavuin kotiin, lösähdin koneen ääreen ja tässä ollaan. Matkan aikana menetetyt esineet: Sukat jäi hotelliin, ja huppari isän autoon. :DD Huppari on siis vielä saatavissa takaisin, sukille voi heittää hyvästit. Ei tässä kai sen kummempaa, huomenna ostamaan cossi-kamaa ja kaiketi sitten bjd-miittiin kera meanchildin xD

Jaane~!

4 kommenttia:

  1. Waahaa~ Ronsuja ja pikkunen kirahvi~ Hienon näkönen mötkäle toi käärme! xDD

    VastaaPoista
  2. Toi "pikkunen" kirahvi, on varmaan kaks kertaa sun pitunen xD Se on kuvattu ylhäältä, niin ei saa kunnollista koko vaikutelmaa. ;)

    VastaaPoista
  3. Eikä ole Elefantti, ku on norsu! xDD

    VastaaPoista