Varsinkaan näin kesällä ei oikein tule mieleen mitään kirjoitettavaa, tai jos tulee se unohtuu pian. Nyt on sellainen paussi meneillä että on aikaa miettiä menneitä ja nykyistä ja tulevaa. Mitä seuraavat viikot ja kuukaudet tuovat tullessaan. Koska paljon on luvassa, ehkä liiankin paljon, sen näkee sitten.
Jos nyt aloitetaan ihan lähitulevaisuudesta, saan muutaman päivän sisällä avaimet uuteen kämppääni. Ensimmäiseen omaan kämppääni. Vaikka solu se on, mutta itse minä itsestäni sitten huolehdin. Toivottavasti kämppikset ovat mukavia, helpottaisi asioita huimasti. Kun en ole se sosiaalisin kynä penaalissa. Jännittää nähdä kämppä muutenkin ensimmäistä kertaa muuten kuin pohjapiirrustuksessa. Muutto tulee olemaan iso muutos elämässä, kun kaikki on uutta. Ensimmäistä kertaa olen omillani, vieläpä kaukana perheestä.
Muita muutoksia, elokuussa on mulle varattu tatuointiaika Tampereen Putka Tattoo:hon. Kuva tulee olemaan epämääräinen tribaalirengas ranteeni ympäri, en muista olenko mallikuvan tänne aiemmin postannut. Lopputuloksen ainakin laitan, kunhan niin pitkälle päästään. Tämäkin jännittää, koska koko tähänastisen elämäni olen halunnut tatuointia ja nyt se vihdoin on mahdollista. Se on aina ollut silmissäni jonkinlainen aikuistumisen riitti, hankkia tatuointi. Ja vuosi sitten päätin että haluan oman tatuoinnin heti kun saavutan täysi-ikäisyyden. Sitä siis innolla odotellessa. Lisäksi nyt on autokoulu käsillä ja tunteja on lähes päivittäin koko heinäkuun ja nyt kesäkuussa. Vähän harmittaa kun menee hyviä kesäpäiviä istuen tunneilla sisällä.
Myöhemmin syksyllä on taas Tracon. Sinne ollaan menossa sankoin joukoin eikös juu? Itselläni on kaksi pukua tekeillä. Ensisijaisesti Silent Hill -sairaanhoitaja (tuttavallisesti hoitsu) ja toissijaisena Megumi Shimizu, sarjasta Shiki. Koska edellisen peruukki cossin jälkeen en ole halunnut juuri lähellekään peruukkeja, teen Megumin hiukset omistani. Se tosin vaatii tumman värini vaalentamista niin vaaleaksi kuin suinkin, ja sen sotkemista vielä vaaleanpunaiseksi. Siinä väri jota en koskaan uskonut päästäni löytäväni. Saa nähdä kuinka sen kanssa tulen juttuun. Traconia(kin) innolla odottelen. Edellisestä conista on jo se vuosi ja tekee mieli sitä conhuumaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti