Hei olen mielesi -joku jolle puhua

Väsyttää aivan järkyttävästi mutta tekee mieli kirjoitella nyt. On mielessä paljon kaikkea sekalaista. Ihan ensiksi, vietin viikonlopun pelaamassa LucidLAN tapahtumassa. Hauskaa oli, vaikka olisin ehkä halunnut tehdä enemmän kavereiden kanssa yhdessä jotakin. Sehän se siinä on vähän niinkuin idea. No mutta miksi haaskata energiaa suremalla jotain mitä ei ole, kun voi iloita siitä mitä on. Koska kuitenkin oli hauskaa ja olen taas kokemusta rikkaampi. En enää koskaan nuku koulun penkeillä, se on varmaa. Ja ensi kerralla puen enemmän päälle, yön mittaan tuli aika kylmä. Pelaamisen lisäksi aloin illalla piirtämään, pitkästä aikaa tietokoneella. Tulos tässä:

Voin vannoa että ajatus päässäni oli erittäin paljon erilainen kuin lopputulos. Mutta niinhän siinä usein käy, että tietyssä pisteessä taide alkaa elää omaa elämäänsä.Piirtämisen jälkeen oli pidettävä taukoa pelaamisesta koska kädet kipeät. :c Tarvitsen piirtopadin tietokoneeseeni.

Sitten synkempiin aiheisiin. Olen näin muuton myötä todella alkanut huomaamaan ystävien merkityksen elämässä. Aikoinaan en sitä liioin miettinyt kun seuraa ei ollut, ja sitä seuranneina vuosina en miettinyt sitä koska seuraa oli, aina oli joku. Ja nyt kun ei olekaan ketään, sitä miettii asioita enemmän. Todellakin, asioiden todellisen arvon tuntee vasta kun sen menettää. Vaikka enhän tässä ystäviäni kokonaan menettänyt ole, välimatka vain kasvoi sinne 200km:iin. Päivisin elämä hymyilee uudella paikkakunnalla, rauhassa, mutta illalla kun on muutenkin taipuvainen yömasennukseen, yksinäisyys tuntuu riipivältä. Sanoinkuvaamaton tukahduttava hiljaisuus valtaa mielen ja ympäristön. Normaalisti tähän aikaan ihmiset nukkuvat. Mutta olenko normaali, tai ihminen, en tiedä. Sen tiedän etten nuku. Vaikka syytä olisi.

Niinä harvoina hetkinä kun saan olla ihan yksin, siis päivisin, kulutan aikaani laulamalla. Se on ihan vapauttavaa ja toisinaan palkitsevaa. Joskus myös äänitän, vaikka en omista kunnollista laulumikkiä. Tässä on toinen äänitykseni, itse olen siihen paljon tyytyväisempi kuin ensimmäiseen. Haluaisin mielipiteitä muiltakin. Sen tiedän tosin, että tulisi laulaa kovempaa. Mutta näin kerrostalossa, on pieni pelko että naapurit närkästyvät hoilaamiseeni.

Vielä viimeinen asia. On vain pakko esitellä, poikaystäväni teki minulle paidan. Sanoo ettei muka osaa mitään ja että tekeleestä ei tulisi mitään hyvää, mutta pidän siitä oikein kovasti! Valkoinen sopii hyvin kesäksi, ettei tule liian kuuma. :3

Tässä oli hyvin monenlaista asiaa, kuulumisia, ajatuksia mielen sopukoista ja mainostusta ja hehkuttamista. Harvinaisen epämääräinen postaus vailla oikeaa ideaa. Internet on ystävä joka ei katoa ja on lähellä koska vain. Paitsi mökillä missä ei ole internettiä... Okei, ehkä mä yritän pakottautua nukkumaan. Hyvää yötä kansa.

Pikkunäpräystä

Jostain syystä synttärien jälkeen hyllylleni kertyi my little pony figuureja vähän enemmänkin, ja kun en ole juurikaan figuurien ystävä, päätin tehdä niistä jotakin käytännöllisempää. Hyllytilani kun ei riitä pienille poneille. Jos muillakin on sama ongelma niin tässäpä hyvä idea. Jos ei itselleen niin vaikkapa lahjaksi toiselle.

Eli siis, tässä on muutamin kuvin varustettu selitys, kuinka tein pienistä figuureistani kätävästi mukana roikkuvia. (Tekniikka toimii varmasti kaikkiin mahdollisiin tarpeeksi pehmeästä muovista valmistettuihin figuureihin, eikä vain poneihin)

Tässä on käyttämäni välineet. Terävä nuppineula, tylppäkärkinen jokin toinen neula, ja askarteluliikkeestä ostamaani taivutettavaa ohutta metallia. En muista nyt millä nimellä tuo kulkee. 

Sitten lävistämään! Aluksi tein reiän nuppineulalla, koska tylppäkärkinen neula ei kykene lävistämään muovista figuuria. Vasta olemassaolevaan reikään laitoin paksumman tylpän neulan, jonka tarkoitus on suurentaa reikää. 

Sitten kun reikä on tarpeeksi suuri, taivutettava metallitikku mahtuu reikään. Tarkoitus on tehdä tästä tikusta linkki/rengas jonka avulla poni pysyy kiinni kiinnittimen renkaassa. 

Valmis! Tässä kuvassa näkyy tikku taivutettuna kiinnittimen renkaan ympärille. 

Kokeilin tätä toistaiseksi vasta kahdella jalalla seisoviin poneihini, koska en tiedä mihin kohtaan nelijalkaisten ponien reikä tulisi tehdä jotta tasapaino säilyisi. 

Tämä oli hyvin nopeaa, vei minulta ehkä 10 minuuttia tehdä molemmat valmiiksi. Ehkä tästä oli hyötyä jollekin. :) 

Pitsiverhoja ja Ystävyyden Taikaa

Viimeinen viikko tai pari on kulunut muuttopuuhissa. Tavaraa on pakattu, kuljetettu ja purettu. En muistanutkaan kuinka rankkaa muuttaminen on. Tai sitten pienempänä sitä ei ole niin paljon osallisena kuin nyt isompana. Noh, pääasia on kuitenkin se että aletaan vihdoin olla loppusuoralla. Omakin huoneeni muistuttaa jo huonetta. ^^

Tämän päivän ylpeys on viimein paikalleen saadut verhot ja työpöytä. Voin lopettaa pahvilaatikoiden käyttämisen pöytänä, ja ei tarvitse sietää porottavaa aurinkoa verhottomasta ikkunasta. Visuaalisena kokonaisuutena pidän verhoista hyvin paljon. Olen sekoittanut kahdet erilaiset verhot, mustat tavalliset pitkät verhot, ja valkoiset pitsiverhot. Näin mustat verhot luovat kontrastia pitsien kuvioille ja pimentävät huonetta. Pitsi taas keventää mustan synkkyyttä.

Ikkunan vastakkaisella seinällä on julisteita ja maalauksia. Ilman kehyksiä tosin, pelkkänä paperina. Niiden kiinnitykseen en ole yhtä tyytyväinen. Yritin oikein kovasti, ettei kuvat menisi vinoon, mutta jokainen kuudesta kuvasta menivät vinoon. :/ Jälkeenpäin en jaksa lähteä korjaamaan, koska seinälle kiinnittämisessä on niin paljon työtä. Olkoon sitten vinossa.

Muuttourakan ohella olen ollut kipeänä. En ole juuri koskaan käynyt lääkärissä, mutta nyt sitten oli pakko käydä kun kivulle ei tuntunut olevan loppua eikä syytä. Diagnosointi oli kuitenkin helppoa ja yksinkertaista, nielurisatulehdus siellä todettiin. Helpottuneena marssin apteekkiin hakemaan lääkkeeni ja tästä jatkoin koulutehtävien pariin. Vaikka viikoksi sainkin sairaslomaa. Seuraavat päivät vietin ahkerasti levätessä. Nukuin valtavasti ja hyvä niin, lääkekuurin alettua, paraneminen tapahtui nopeasti. Vieläkin on kuuria jäljellä, mutta kipua ei enää ole ja merkit tulehduksesta ovat lähes kaikonneet.

Henkisenä tukena parantumisessa olivat ponit. My Little Pony on ihan hauska, rento sarja katsottavaksi kun ei jaksa tai huvita tehdä muutakaan. Lopulta sitä jo katsoo ihan mielellään. (Terveisin entinen sarjaa vihannut) Tässä on vuoden sisällä tapahtunut niin paljon kaikenlaista mitä vannoin olevani tekemättä, että olihan tämäkin odotettavissa. Mutta ei siitä sitten sen enempää. :P

Minä tästä koitan jaksaa vielä tyhjentää viimeiset laatikot paikoilleen...