Koulutyö... Tai siis, miten kulutat sunnuntaipäivän

Niin, sunnuntai kuluu mukavasti koulutöiden parissa. Noh, sain kirjoitelmat tehtyä. Vieläpä ennätysajassa; kolme sivua kahdessa ja puolessa tunnissa. :DD Kuten sanoin, äidinkielen työnä piti kirjoittaa kirjoitelma jostakin aiheesta, lähtökohtana "portti". Mietin ja mietin aihetta, mutta sain aikaiseksi jotakin todella sekavaa. Olisin saanut siitä vieläkin sekavamman, mutta jätin paljon aisioita sanomatta, sekä vältin tekemästä tekstistä liian henkilökohtaista. :) Tässäpä teille:

 

Sisään mielikuvituksen portista

-Eli miten mielikuvitus vaikuttaa arkeemme

Monien ihmisten arki on täynnä kaikkea rasittavaa ja työlästä. Nuorena koulu ja harrastukset, aikuisena työt, taloudenhoito ja muut arkiaskareet. Sitä kestää aina jonkin aikaa, ja sitten vähän ajan kuluttua alkaa väsyttää. Päivittäinen rutiini; aamulla ylös ja kouluun, iltapäivällä kotiin tekemään läksyt ja mahdollisesti illalla treeneihin. Tuo rutiini alkaa jossakin vaiheessa kyllästyttämään ja ainakin itse kaipaan vaihtelua. Vähitellen ailkaa kaipaamaan jotakin ”pakopaikkaa” arjesta. Jotakin, mikä saa unohtamaan kaikki kiireet ja askareet.

Itse olen löytänyt oman keinoni siihen: mielikuvitus. Tietysti, olen aina omistanut vilkkaan, ehkä liiankin vilkkaan mielikuvituksen, ja vasta muutama vuosi sitten olen oppinut hyödyntämään sitä tuottamiseen. Tarinoita, piirrustuksia, mielikuvituksen tuotteita on pakko päästä purkamaan jotenkin. Jotkin niistä elävät pidempään kuin toiset, jotkin ideat ovat kerran hyviä, ja seuraavassa hetkessä ne tuntuvat jo hölmöiltä. Mieleni on aina valmis tuottamaan uusia ideoita ja vastaanottamaan inspiraatiota ideoita varten. Tuo valtava mielensisäinen maailma, on minun oma yksityinen pakopaikkani todellisuudesta.

Rakastan mielikuvituksen maailmaa juuri siksi, että siellä jokainen on oman maansa herra. Itse olen tehnyt tuosta vielä enemmän totta, luomalla kokonaisen uuden maailman, hahmoineen, jumalineen ja syntytarinoineen. Tämä mielikuvitusmaailma kasvoi vähitellen, lähtökohtanaan eräs äidinkielen tunnin kirjoitusharjoitus. Huomaan samaistuvani hyvin moniin tuon maailman hahmoihin, ehkä koska olen jakanut sekä luonteenpiirteitäni, että ulkonäköseikkojani heille. Suurimmalta osin olen kuitenkin tuon maailman ”ylijumala”, minä määrään, mitä tapahtuu. Tai ainakin yritän. Milikuvitusta voi joskus olla hankala hallita. Se onkin mielikuvituksen yksi harvoista ongelmista. Sitä täytyy opetella hallitsemaan. Kaikissa tilanteissa ei vaan sovi uppoutua ajatuksiin. Pitää pyrkiä elämään siinä hetkessä, missä sattuu olemaan. Ei kahdessa paikassa samaan aikaan. Siksi on tehtävä selkeä raja todellisuuden ja mielikuvituksen välille.

Missä menee raja? Siinäpä kysymys. Jokaisen mielikuvitus on erilainen, toimii eri tavoin ja ihmiset käyttävät sitä eri tarkoituksiin. Todellisuus on ainoa selkeä asia. Todellisuus on sitä jokapäiväistä arkea, kun istut bussissa, kolussa, opiskelet, vietät aikaa ystävien kanssa. Kaikki konkreettinen, mitä tapahtuu oikeasti, on totta, osa todellisuutta. Mielikuvitus taas, on vaikeampi rajata. Ehkä siksi, että mielikuvitus on lähes yhtä suunnaton, kuin avaruus. Mielikuvitusta ei rajoita mikään, ellei sitten ihminen itse. Kaikki ihmiset eivät ole niin luovia persoonia, että käyttäisivät mielikuvitustaan niin rajattomasti, kuin olisi mahdollista. Joillekin ihmiselle todellisuus on kaikki, mitä he tarvitsevat. Kaikille se taas ei riitä. Kuten voidaan helposti huomata katsomalla vaikkapa kirjahyllyjä, levyhyllyjä, taidemuseoita... Maailma on täynnä ihmisten mielikuvituksen tuotteita.

Ajatukset ja mielikuvitus, ovat kuitenkin eri asia. Vaikkakin molemmat tapahtuvat pään sisällä, voi ajattelu olla täysin todellista. Voi ajatella aivan arkisia asioita: mitä pukee päälle, mitä söisi, mitä ajattelee muista ihmisistä ja niin edelleen. Mielikuvitus taas, on ainakin omalta osaltani pitkälti todellisuuteen liittymätöntä seikkailua omassa maailmassani. Tätä kirjoittaessa, joudun sekä ajattelemaan, että käyttämään mielikuvitusta. Itselleni kirjoittaminen ilman mielikuvitusta, on mahdotonta. Pyrin valitsemaan aiheita, missä saan kirjoittaa mahdollisimman vapaasti, siksi en valinnut tähänkään aiheeksi mitään tylsän arkista.

Vaikka sanoinkin, että rakastan mielikuvitusta siksi, että siellä jokainen on oman maansa herra, ei se tarkoita etteikö niin olisi myös todellisuudessa. Tietysti, jokainen on epäilemättä oman elämänsä herra, ja melko pitkälti päättää, mitä elämällään tekee. Mutta koska maailma on täynnä miljoonia ihmisiä jotka vaikuttavat toisiinsa, ei jokaisen elämänsuunnitelmat mene aivan kuten haluaisi. Tässä kohtaa astuu taas mielikuvitus sisään kuvaan. Nimittäin unelmoiminen. Jokaisella on varmaankin unelmia siitä, mitä haluaisi tehdä työkseen, millaisessa paikassa asua, millaisen perheen omistaa jne. Toisilla nämä unelmat taas kerran perustuvat enemmän todellisuuteen, saattavat olla jopa mahdollisia toteuttaa. Toisilla taas, nämä unelmat jäävät sinne mielikuvituksen maailmaan, koska ovat mahdottomia toteuttaa.

On tärkeää tajuta, ettei mielikuvitus ole totta. Missään tapauksessa ei saa alkaa ”elämään” mielikuvituksessa. On tiedettävä asioita todellisuudesta, osattava sopeutua elämään oikeasti. Jos elää unelmissa ja haaveissa, päänsä sisällä, ei koskaan saavuta mitään. Tässä, on se tärkein syy, miksi on tiedettävä, missä kulkee raja. Milloin on oikea hetki päästää irti todellisuudesta ja upota mielikuvitukseen, ja milloin täytyy pitää mieli terävänä ja elää todellisuudessa. Jos unohtaa, mitä on todellisuus, ja alkaa elämään fantasiaansa, voi seuraukset olla vakavat. Uskoisin että voitaisiin pahimmassa tapauksessa jo puhua mielenvikaisuudesta siinä tilanteessa.

Usein, kun kysyn ihmisiltä, mitä heille tulee mieleen todellisuudesta, on vastaus ”harmaata”. Onhan se totta, että on olemassa sanontakin ”harmaasta todellisuudesta”, mutta onko todellisuus sittenkään niin harmaata? Miettikääpä. Mitä teillä on todellisuudessa? Kaikki. Ystävät, omaisuus, perhe, mahdolliset lemmikit, koti, kaikki ihmiset ympärillä. Kaikki, mitä näet ympärilläsi ja voit koskettaa, ovat todellisuutta. Onko se niin harmaata? Jokaisen todellisuus riippuu täysin siitä, mitä siitä itse tekee. Minä pyrin värjäämään omaa todellisuuttani juuri niillä väreillä, kuin haluan. Kun maalaa todellisuutensa kauniilla väreillä, sitä ei ole niin karua katsella. Voi jopa nauttia elämisestä todellisuudessa. Todeta, ettei se niin kamalaa, tylsää harmaata olekaan.

Vaikka todellisuuden ja mielikuvituksen välillä on häilyvä raja, muuri, pääsee raollaan olevasta portista läpi aina silloin tällöin karkulaisia. Varmaankin kaikilla on kokemuksia niistä karkulaisista, joista puhun. Pienet harmittomat aistiharhat; tunne että joku seuraisi, harha siitä että kuulee askeleita tai puhetta, harha kosketuksesta. Kaikki nämä ovat hyvin yleisiä, varsinkin illan hämärissä, kun ihmisen mieli alkaa vaihtaa ajattelutapaansa. Iltaisin mieli on alttiimpi mielikuvituksen alistamiselle. Siksi monet asiat voivat illalla tuntua pelottavammalta, kuin päivällä. Eivätköhän kaikki ole huomanneet sen?

Toinen esimerkki, ja vähän raaempi sellainen, on painajaiset. Mielikuvitus on siitä pelottava, että ihmisen haluamattakin, se tietää tasan tarkkaan, mitä ihminen pelkää eniten. Ja niitä asioitahan riittää. Sairaalat, korkeat paikat, laajat tyhjät aukeat, valtavat esineet tai tilat, ukkonen, ötökät, pimeä... Voisin jatkaa listaa loputtomiin. Kaikilla ihmisillä on omat asiansa, mitä he pelkäävät. Eivätkä ne asiat toki aina ole mitään konkreettista. Pelon kohteet voivat olla myös tunteita, kuten yksinäisyys tai torjutuksi tulemisen tunne. Myös hiljaisuus voi pelottaa. Kuvitelkaa vaikkapa tyhjä, pimeä käytävä jossakin likaisessa sairaalassa. Välistä saattaa kuulua jotakin kolinaa, muuten on hiljaista... Ketään ei ole missään, eikä myöskään ulospääsyä. Itseäni puistattaa...

Peloista puhuminen on aina ahdistavaa, kun pakostakin alkaa ajattelemaan kaikkea mitä pelkää, ja tietysti mielikuvitus hoitaa ajatusten muuttamisen mahdollisimman todentuntuisiksi päässä. Usein, ja varsinkin öisin, saatan antaa mielikuvituksen sekoittua todellisuuteen. Tällöin kaikki ympärillä alkaa muuttua ihan erilaiseksi. Oman talon kellarista tuleekin kylmä labyrintti ilman ulospääsyä, omasta huoneesta vankila, mistä ei pääse ulos. Vaikka todellisuudessa, vankila onkin oma mieli. Mieltään ei pääse pakoon, siksi sille ei saisi antaa valtaa. Jos antaa mielikuvituksen hallita ruumista, voi olla vaikea päästä taas itse otteeseen. Uskon, että tällaisia ongelmia on varmaankin enemmän ihmisillä, joilla mielikuvitus on todella vilkas ja vaanii koko ajan hetkeä, jolloin mieli herpaantuu.

Tietenkään, kaikki mitä mielikuvitus vuotaa ulos, ei ole pahaa. Ei todellakaan. Vuotamisella tarkoitan nyt sitä mielikuvituksen tuotetta, mitä tulee tahattomasti. Kaikilla ei ehkä ole siitä kokemusta, mutta uskon, etten ole ainoa, kenellä on. Joskus, kun kirjoitan, olen miettinyt hahmoille tarinan valmiiksi ja toteutan sitä. Vähän ajan päästä tekstiä lukiessani huomaan tarinan muuttuneen aivan toisenlaiseksi, siinä tulee sellainen ”Eihän tässä näin pitänyt käydä”-tunne. Suurin tällainen tulee nyt taas mieleen ”kirjastani”. Koko tarinaa ei alunperin pitänyt olla. Hahmon piti vain kuolla kellariin kirjoituspätkän lopussa. Kuitenkin, jatkaessani ja yhä jatkaessani kirjoittamista, kuvioihin ilmestyi toinen hahmo, joka tahoani vastustaen vääjäämättä rakastui päähenkilöön. Siinä kohtaa tajusin, etten olekaan täysin vastuussa hahmojeni kohtaloista. Tämä on sellaista suhteellisen harmitonta mielikuvituksen tuotetta, mitä vuotaa ihan huomaamatta ulos.

Olen huomannut, että ainakin itselläni, musiikilla ja ympäristöllä on valtava vaikutus siihen, mitä päässä liikkuu. Hämärä huone ja hämyinen musiikki, saavat aikaan pelottavan ja ahdistavan tunnelman, ja silloin kirjoitettu tekstikin on vastaavaa. Ulkona sinisen taivaan alla ja iloista musiikkia kuunnellen tuotettu teksti taas on kevyempää ja pehmeää. En voisi kuvitellakaan kirjoittavani keskellä päivää auringon paisteessa jotain kauhu-kohtausta.

Mielikuvitus on asia, mitä ei voi täysin hallita, vaikka siihen pyrimmekin. Hallitsematon mielikuvitus on riesa. Hallttuna, mielikuvitusta voi hyödyntää lähes rajattomasti, kaikkeen mitä tekee. Niinkin arkinen asia, kuin pukeutuminen, on paljon persoonallisempaa jos hyödyntää mielikuvitusta. Mielikuvitus värittää harmaan arkemme, kaikkien muiden ilojen ohella. Ilman unelmia, haaveita, mielikuvitusta, elämämme olisi varmasti tylsää, juuri sitä harmaata. Silloin meillä ei olisi mahdollisuutta paeta kuvitelmiimme, olisimme täysin todellisuuden armoilla. Ilman värejä.

.............Fontti nyt vaihtui, höh... Sellainen teksti tuli saatua aikaiseksi :DD Kuten ehkä huomasitte, aika suurella painolla pidin tuota mielikuvituksen hallintaa. Ja tarkoitan sitä. Itselläni on jo vaikeuksia pitää todellisuutta erossa mielikuvituksesta, se aiheuttaa todella sekavia päiviä ja sekaannuksia, kun ei muista, mitä on kuvitellut ja mikä tapahtui oikeasti. Noh, kuitenkin, en tähän samaan postaukseen taida enempää sitten raapustella, mitäs piditte tekstistä? :)  Olen pahoillani siitä että siitä tuli noin pitkä ja sekava :D Blogger sekoittaa kaikki kappalejaot yms, enkä jaksanut tehdä niitä uudelleen...