No mutta, tässä on nyt shaiba tutoriaali maskimeikkiin, ideana alunperin oli chesire cat, irvikissa. Mutta eipä lopputulos näytä kissalta lainkaan. Idea on ollut vain pohjana ja lopputulos on jotain muuta.
No niin. Ensiksi tein ihan perus pohjustuksen ja rajasin silmät aika summittaisesti. Ei mitään sen kummempaa.
Sitten lisää rajausta, paljon tummemmaksi ja silmän sisänurkat tulisi vetää lähemmäs nenää. Se luo vähän eläimellistä vaikutelmaa, uskokaa pois. Vedin myös kulmien yli viivat jotta tiedän missä kohtaa kulmaluu suunnilleen menee.
Sitten leikitään väreillä. Kannattaa leikkiä rohkeasti, mutta käyttää järkeä. Itse laitoin silmän ympäri melko vaaleaa violettia, olisin tarvinnut tummempaa mutten juuri nyt omista enkä jaksanut alkaa sekoitella. Violetin yläpuolelle laitoin punaista, joka taittuu oranssiin päin. Rajauksia olen myös lisännyt, laitoin silmäkulmien lähistöön vetoja eyelinerilla, näyttävät pitkälti ripsiltä.
Sitten vedin punaisella luomivärillä alaotsan ja nenänsillan yli. Näyttää naamiolta :D Ja tämä kohta on vaikea saada toimimaan kunnolla, otsan viiva on hankala saada suoraan. Varsinkin jos kulmakarvat puuttuvat. Siksi tein alussa pienet viivat jotka antavat suuntaa minne yläreuna sijoittuu. Alareunalla ei ole niin väliä. Se saa vaikka häivyttyä pehmeästi.
Tässä olen nyt tummentanut punaista aluetta "naamiossa".
Sitten olen rajannut huulet mustalla, ajattelin että jos teen sen punaisella, tulos olisi liian kirkas, mutta nyt muöhemmin luulen että tekisin sen mieluiten punaisella ja vaikka tummalla violetilla.
Lisäsin rajauksiin kolmioita, jotka korostavat hiukan raidallista teemaa.
Sitten huitelin vielä ristikuviota, ikäänkuin fishnettiä. Ja niihin kohtiin joissa huulet näkyvät, lisäsin punaista huulipunaa.
Tässä on vielä vilaus silmästä. Rajaukset ovat hyvin yksinkertaiset itseasiassa.
Sitten aloin vielä korostamaan lisää raidallista teemaa sotkemalla mustia raitoja nenään. Olen myös pidentänyt viiruja silmäkulmissa hiukan näkyvimmiksi.
Sitten shaiba kuva silmäalueesta. Lisäsin toisen silmän puolelle jonkinlaista särökuviota. Ikäänkuin toinen puolisko olisi hajoamassa. Ihmemaan hahmothan ovat kuvitelmia, ja kuvitelmat säröilevät ja hajoavat aikanaan. Koska kuvasta tuli noin punainen, niin silmien väritys ei näy kovinkaan hyvin. :/
Tällainen on lopputulos sitten. Olen lisännyt "maskin" yläosaan kultaista mutta otsatukka peittää sen tässä kuvassa. Huuliin olen myös lisännyt kultaista. Jos huulet päätyy rajaamaan mustalla, suosittelen niiden väritystä mustalla myös. Pelkkä musta rajaus näyttää typerältä. Mutta tekemällä oppii. Ja Raidat voisi vetää poskille asti? Kaikkea voi muokata, tietysti. Tämä nyt on vain yksi versio miljoonista. Ihan hauska meikki vaikka coniin, muttei ehkä kouluun tai kaupungille. Ellei suunnitelmissa ole jotain suurempaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti