Tässä on tällainen "ennen operaatiota" -kuva. En muista oliko aiemmassa postissa vielä tuota siiltä sivussa mutta nyt se ainakin siinä näkyy. Muuten tukka on ennallaan ja juurikasvu on järkyttävä. Eli siis eikun vaan blondaamaan lisää.
Nyt on sitten tökötti päässä ja vaalennus käynnissä. Siilen osalta laitoin ainetta ainoastaan raitoina, enkä koko alueelle. Toivon näin saavuttavani raidallisen siilen kun ilman vaalennusta jääneet hiukset pysyvät tummina.
Raidoitus onnistui, jippii! Juurikasvukin saatiin kaikkoamaan eli tukka on valmis värjättäväksi lopulliseen väriinsä. Useimman semi-permanentit vaativat kostean tukan joten siltäkin osin tässä ollaan valmiina. Tämänhetkinen väri tuo väistämättä mieleeni lapsuudesta rakkaan possutiikerin ja hetken aikaa mietin että jättäisikö tukan tällaiseksi vähäksi aikaa.
Tässä on nyt sitten levitetty lopullinen väri päähän. Käytin kahta eri sinistä, ihan vaaleaa ja tummempaa vihertävää. Pääosin värjäsin ensin kaiken vaalealla ja sitten tehostin joitain alueita tummalla. Esimerkiksi jakaus on värjätty tummalla, sekä raitasiilin tummemmat raidat. Myös toisen puolen latvoja värjäsin tummemmiksi. Sitten odotellaan taas.
Tukka on vielä kostea mutta lähes kuiva niin suurinpiirtein tässä on lopputulos. Raidoitus näkyy oikein kivasti ja lopputukka on vaaleaa ja tummaa sekaisin kuten oli tarkoituskin.
Tässä vielä pari kuvaa seuraavilta päiviltä tukan väriä tukevan meikin kanssa. Sinivalkoinen teema tukee myös itsenäisyyspäivää.
Tällaista sitten tällä kertaa. Toivottavasti joku koki tämän postauksen viihdyttäväksi tai hyödylliseksi joltain osin. Itselläni ainakin oli hauskaa tukkaa värjätessä. Hyvää itsenäisyyspäivän yötä ja ihanaa joulun odotusta kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti