Vauvaterveisiä

Hohhoijaa, eipä ole taas tullut kirjoiteltua. En ole muistanut koko blogin olemassaoloa ja sitten yksi päivä sen

muistin ja kuvitteellinen syyttävä sormi heilui mieleni sopukoissa. Ei vaan ole tapahtunut paljoa, vaikka eipä se ole ennenkään estänyt kirjoittelua. Noh, otsikosta voi päätellä jotain tämän postauksen aiheesta. Moni varmaan päättelee väärin, koska ei ole ollut kuuntelemassa sitä monen viikon "vauva" touhotusta joka mulla on ollut päällä. Kyse on siis viljakäärmeen poikasestani, jonka kävin hakemassa Turusta kaksi viikkoa sitten.

Koska nyt tekee mieli kirjoittaa, aloitan kertomisen alusta asti, eli miksi Turku ja kuinka Turku.

Edellisen suojatin poismenosta on vuosi ja ajattelin että olen valmis ottamaan uuden. Noh minäpä tuumasta toimeen ja selailemaan kasvattajien nettisivuja. Kas, eipä niitä paljon sitten löytynytkään. Kaksi kasvattajaa kelpuutin loppujen lopuksi, eräs Tampereen lähistöltä ja eräs sitten Turusta. Ratkaiseva tekijä oli poikasten saatavuus. Vain Turussa oli poikasia välittömästi saatavilla, koska olivat syntyneet viime vuonna. Siinä keskusteltiin sitten kuukausitolkulla vaikka kenen kanssa ja lopulta saatiin järjestettyä matka Turkuun.

Itse matka oli erittäin epätoivoinen. Helsingistä Turkuun lähdettiin rikkinäisellä ooppelilla ja koko ajan sai pelätä että hajoaa alle. Vauvan haku matkaan oli yhdistetty hiihtolomareissu risteilylle, joka palaisi Turkuun seuraavana iltana, jolloin käärme tuli hakea.

Auto kesti juuri ja juuri Turkuun asti, jäähdytin pamahti vähän ennen perille saapumista ja oli lähellä ettei koko moottori mennyt siinä samalla. Laivan lähtöön oli vielä rutkasti aikaa, joten auto koitettiin saada johonkin korjaamoon. Eräs pulju oli vielä auki, ja suostui auton korjaamaan poissaollessamme. Korjaamolta sitten käveltiin loppumatka terminaaliin.

Siinä oli kylmyydessä ja väsymyksessä itse kukin kovilla.

Risteily meni kuitenkin mukavasti eikä ongelmia ollut, itse nautin erittäin paljon risteilystä.

Palatessamme Turkuun oli auto korjattu ja lähdimme hakemaan käärmevauvaa. Paikanpäälle löytämisessä oli hankaluuksia mutta niistäkin selvittiin lopulta puhelinsoiton avulla. Kasvattaja osoittautui mukavaksi naiseksi joka antoi minun tutustua poikasiin ennen kun päätän minkä otan. Pitäydyin kuitenkin etukäteen valitsemassani yksilössä. En tiedä sen värimuotoa tarkalleen, koska en ole vielä(kään) saanut minulle luvattua syntymätodistusta ja nettisivujen infot olivat hiukan epämääräiset. Mutta tiedän, että siinä on mm. bloodrediä, minkä ansiosta väritys on punainen tai punahko.

Kotimatka sujui onneksi täysin ongelmitta, autonkin suhteen.

Pikkuinen on kotiutunut oikein hyvin. Ensimmäiset päivät se pysytteli piilossa ja ruokinta meni hienosti. Seuraavalla viikolla aloin sitä käsittelemään, eikä se ole ihan mahdottomasti ujostellut. Nyt parin viikon jälkeen on alkanut kiinnostua kamerasta. Käsitellessäni pyrin sitä usein kuvaamaan.

Kaikin puolin vauva on pirteä ja pippurinen ja erittäin kaunis, täysin sovelias kantamaan lohikäärmenimeään Smaug. Useiden sattumusten kautta päädyin tähän nimivalintaan. Nyt olen jälleen onnellinen käärmeenomistaja ja toivon sydämeni pohjasta että Smaug eläisi pidemmän ja paremman elämän,

kuin edesmennyt sukkanauhani.

Näissä merkeissä hyvää keväänalkua ja ehkä kirjoittelen nopeammin uudelleen!