Vaihteeksi olisi luvassa asiapostia. Ihan yleispätevää asiaa kuin henkilökohtaistakin. Otsikosta voi jälleen päätellä paljon postauksen aiheesta, joka siis on sukupuoli tai puolettomuus ja vastaava hämminki. Tämä postaus on ensinnäkin ensimmäinen täysin julkinen ja täysin rehellinen vuodatukseni aiheesta sisältäen henkilökohtaisia kokemuksia. Toisekseen tämä on liuta merkkejä jotka auttavat itseäni jäsentämään ajatuksiani ja tuntemuksiani. En kirjoita tätä postausta kenenkään hyväksi, paitsi itseni, ja oikeastaan koko tämä blogi toimii samalla periaatteella. En oleta, että tätä joku mielenkiinnolla lukee mutta tiedän, että niitä ihmisiä on.
Ihan tässä kuluneen kahden tai kolmen vuoden aikana on itsellä herännyt kiinnostus ja arvostus tällaisia vähemmistö-ihmisiä kohtaan, sukupuolivähemmistöt, seksuaalivähemmistöt... toistaiseksi en ole laajentanut kiinnostustani etnisiin vähemmistöihin eikä se nyt ole tässä aihekaan. Ekana lukiovuonna meillä taisi olla jonkin sortin paja-toimintaa. Luentojahan ne oikeastaan olivat ja eräs valitsemani luennon aiheista oli juuri edellä mainitsemani vähemmistöt. Pari kaveria lähti mukaan kuuntelemaan tätä luentoa, vaikka luulen että olin meidän porukasta ainoa, joka meni sinne puhtaasti sen takia etti kiinnosti. Luento oli erittäin silmiä avaava ja täynnä faktaa mitä ei kai vielä tiennytkään. Sehän se taisi olla sen luennon idea.
Se luento oli sellainen pikkuinen siemen mielessäni, joka sisälsi kaiken perustiedon. Taisi vierähtää yli vuosi kun asia jälleen tuli elämässäni enemmän esille. (Mainittakoon tähän väliin, että olin aiemmin elämässäni saanut huomiota naispuolisilta henkilöiltä ja ajatus homo-parisuhteesta oli väkisinkin käynyt mielessäni, tosin negatiivisessa valossa.) Poikaystäväni sai minut puheillaan ja teoillaan ajattelemaan asiaa ihan uudessa valossa. Heräsi se ratkaiseva kysymys, entä jos minäkin?
Biseksuaalisuus, eli siis kahteen eri sukupuoleen kohdistuva kiinnostus romanttisessa tai seksuaalisessa mielessä, tuli kyseeseen. Mietin asiaa hartaasti ja pitkään. Katsoin tästä uudesta näkökulmasta menneitä kokemuksiani, ja jostain syystä kaikki näytti sopivan yhteen. Kiistin ennen koko mahdollisuuden niin jyrkästi, että uskoin siihen itsekin, vaikka se tuntuu nyt väärältä. Jos sanoisin olevani hetero, maistaisin sen kitkerän valeen oikopäätä.
Jo jonkin aikaa, olen kysyttäessä tunnustanut olevani kiinnostunut molemmista sukupuolista. En kuitenkaan ole niitä, jotka asiaa toitottavat ja verhoutuvat siihen kuin kirkkaankeltaiseen kaapuun joka paistaa väkijoukosta. Sitäpaitsi näennäisesti heteroseksuaalinen parisuhteeni auttaa piilottamaan asiaa valtaväestöltä. Läheisimmät ystävät kuitenkin tietävät ja olen tottakai kiitollinen siitä, ettei se ketään tähän mennessä ole haitannut.
Jokin aika sitten alkoi mieleen kuitenkin hiipiä taas se sellainen ahdistunut tunnetila, epäilys ja epäluottamus itseen. Tieto siitä, ettei kaikki vieläkään ole kohdallaan. Katson itseäni peilistä ja haron lähes metrin mittaista hiuspehkoani, se en ole minä. Yhä useammin läydän itseni tilanteesta, jossa koen helpotusta ja mielihyvää kuvitellessani olevani mies, kuin että olisin nainen. E-pillereiden seurauksena kasvaneet nais-osani tuntuvat yhtä vierailta ja sitäpaitsi inhottavat suuresti. Olen vieraillut plastiikkakirurgien nettisivuilla tutkimassa rintojen poistoa, vaikka en ainakaan vielä ole niin pysyviin muutoksiin lähdössä. Tarkoitukseni vain oli ilmaista, että naisen kehoni on alkanut tuntua erittäin ikävältä ja ahdistavalta. Näin ei kuitenkaan ole joka päivä, ja on vieläkin niitä päiviä kun ihan mielelläni pukeudun söpösti hameeseen tai mekkoon tai johonkin vastaavaan.
Minäpä taas hakemaan tilaani selitystä ja apua, tällöin törmäsin termiin "bi-gender". Eli niille joille asia on uusi, bi-gender on henkilö, joka kokee olevansa samassa kehossa kaksi eri sukupuolta tilanteista riippuen. Ennen kun tätä asiaa lähdin tutkimaan, olin poikaystävälle selittänyt tuntevani juurikin noin. Sitä oli yllättävän vaikeaa kertoa tai yrittää selittää, että toisinaan haluaa tulla kohdelluksi miehenä ja toisinaan naisena. Ymmärrän, että tällainen tilanne voi olla läheisille hämmentävä, mutta takaan että se on hämmentävä itsellenikin. Tässäkin tilanteessa kuitenkin koitin nähdä menneen itseni uudessa valossa, ja palaset loksahtivat taas paikoilleen. Jo nuorempana oli ollut sellaisia tilanteita että olin pakottautunut johonkin hienoihin (tai normaaleihin naistenvaatteisiin) ja kun olen saanut ne päälle, iskee se valtavan kovaääninen sireeni päässä soimaan ja se huutaa niin vietävästi "Riisu heti nuo typerät hepeneet". Vähitellen olen hyväksynyt asian, että on erilaisia päiviä. Ja onhan niitä kaikilla muillakin. Aina ei vaan kinosta.
Kuitenkin nämä kokemukset ovat olleet niin voimakkaita ja pitkäkestoisia, että olen alkanut pitää itseäni bi-genderinä. Yhä useammin jätän meikkaamisen vain kulmakarvoihin, kartan hameita ja tunnen oloni kurjaksi jos minut ryhmitellään naiseksi. Nämä ei tietenkään tuntemattoman korvaan kuulosta oudoilta asioilta, mutta omistan kymmeniä hameita ja mekkoja, ja rakastan meikkaamista. Ei se toki ole kadonnut mihinkään, hameet ja meikit astuvat kuvaan tyttöpäivinä. Poikapäivinä ne ahdistavat. Olen huomannut jättäväni jopa treenit pari kertaa väliin, koska meiltä odotetaan siellä hameen käyttöä.
Päällisin puolin näytän varmaan normaalilta tytöltä joka toisinaan haluaa pukeutua kuin poika. Ja myönnän, että ajatuksieni alkuvaiheilla se oli enemmän sitä ja androgynismin havittelua. Kukaan ei kuitenkaan näe, mitä tunnen ja millaiseksi koen itseni. Poikapäivinä on erittäin turhauttavaa olla lyhyt ja lihasvoimalta heikko. Tyttöpäivinä voimakkaat kasvonpiirteeni ahdistavat ja haaveilen pikkuisesta sirosta vartalosta.
Kaikkea ei voi saada ja olen kuitenkin onnekseni tarpeeksi välimaastossa toteuttaakseni kummankin sukupuolen vähimmäisominaisuuksia.
Lähitulevaisuudessa hankintalistaani kuuluu mm. poikapäiviin soveltuvia vaatteita, niitä ei tunnu olevan tarpeeksi. Ja olen jo pitkään halunnut kunnollisen binderin, jotta pääsen tiellä olevista rinnoista eroon edes tilapäisesti. Kaikenmaailman urheiluliivit ja harsot on jo kokeiltu.
Postaukseen liittämäni kuvat on useammalta vuodelta ja ovat tässä kuvastamassa muodonmuutosprosessiani, tai sitä miltä se on näyttänyt ulospäin. Taitaa pääpaino kuvissa liittyä hiuksiin ja meikin määrään/laatuun. Sen lisäksi että kuvaavat aikajanaa, niin kuvista käy ilmi kaksi eri puoltani.
Lopuksi sitten loppusanoja ja kiitoksia. Kiitän kaikkia niitä pikkusattumia, jotka tönivät minua kohti näiden asioiden ymmärrystä. Kiitän myös pikkusattumiin liittyviä ihmisiä olemassaolostaan ja siitä että nämä sattumat heidän ansiostaan tapahtuivat. Erityisesti kiitän poikaystävääni, joka on paitsi avannut minulle itseni aivan uudelleen, myös tukenut näissä asioissa, ja ollut suvaitsevainen ja avoin muutoksilleni. Olen muuttunut sekä sisäisesti että ulkoisesti melko paljon, etenkin kuluneen vuoden aikana.
Tällainen vuodatus tällä kertaa. Olen lukenut paljon Hobittia ja 7:ää veljestä lähiaikoina ja jos tekstini vaikuttaa oudolta, se voi johtua näistä kirjallisuuden teoksista.
Olit kuka tahansa, toivottavasti tekstini oli kiinnostava, jos ei niin voi voi. Mikäli olet samojen asioiden kanssa pähkäilevä niin kuulisin mielelläni toisten ajatuksia ja kokemuksia. Joka tapauksessa, seuraavaan kertaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti