Pathway to my wonderland

Dashboard Confessional - Stolen

Kesälomareissu Tampereelle

Tiistai iltana lähdettiin ajamaan harmaasta Helsingistä kohti keskempää Suomea, matkalla huudatettiin Nightwishiä ja The Crow:n soundtrackiä. Oikein rattoisa automatka, ja tuleva viikko jännitti. Loppu tiistai meni kotiutumisen merkeissä.

Keskiviikkoaamuna herättiin sitten siinä kymmenen aikaan, että ehditään hoitaa aamu rauhassa ja olla mahdollisimman kauan kaupungilla. Kahdentoista aikaan päästiin talosta ulos. Ilma ei ollut ihan sitä mitä toivoisi, mutta onneksi ei ollut yhtään kuumempi. Välillä meinasi ihan läkähtyä ja välillä sitten saa etsiä sateensuojaa.

Hakametsästä lähdettiin liikkeelle, entisten kotieni pihojen kautta kohti keskustaa. Keskustassa sitten ensimmäisenä ostettiin lounasta ja syötiin koskikeskuksen vieressä puistossa. Mikä kirkko siinä ikinä olikin. Sitten jatkettiin matkaa, kunhan käveltiin ilman sen suurempaa määränpäätä. Kosken reunaa käveltiin kunnes alkoi sataa ja mentiin koskikeskukseen sateensuojaan. Sieltä jatkettiin torille ostamaan jäätelöä ja sitten taas sateensuojaan. Tällä kertaa sateensuojana toimi bussikatos, ja valtava puu.

Siitä jatkettiin matkaa toiselle kirkolle, ja pienen mutkan kautta päädyttiin takaisin torille. Tässä kohtaa alkoi jalat olla aika kovilla. Halusin käydä hautausmaalla, ei sen suurempaa syytä, kunhan halusin. Lähdettiin sitten etsimään hautausmaata, onneksi muistin missä eräs iso hautausmaa sijaitsee. Siellä käveltiin jonkin aikaa ja jäätiin hetkeksi istumaan kukkulan laelle, mistä oli hyvä näkymä alas kaupunkiin. Oh that special place (:

Illalla katsottiin leffa telkkarista, "Herrasmiesliiga". Oli itseasassa ihan hyvä leffa, vähän alussa nauratti kun tuttuja hahmoja vaan tulee ja tulee, esimerkiksi Wilhelmina "Mina" Harker, Dorian Gray ja kapteeni Nemo.

Torstai meni melkein kokonaan särkänniemessä. Katseltiin eläimiä, käytiin planetaariossa ja näsinneulassa, ja tietysti sekoitettiin päitä ja vatsoja laitteissa. Eräs ystävämme tuli säikäyttämään (olin ainoa joka säikähti) tai tervehtimään, kun syötiin jäätelöä Take Offin takana. Koitin varoa liikaa aurinkoa, useasta syystä. Ensimmäinen syy tietysti se että auringossa tulee paha olo ja toiseksi, en välittäisi ruskettua. Päivä meni nopsaan, ei päästy katsomaan delfinaario esitystä koska oltiin liian myöhässä jonottamassa. Kunhan siliteltiin delfiinipehmoja myymälässä. Paluumatka särkänniemestä oli tuskallinen rikkinäisillä jaloilla kävellä koko matka. Loppumatkasta oli paljon mukavampaa kävellä ilman kenkiä kuin kengät jalassa.

Perjantaina, tänään, ei tapahtunut kummempaa. Siivoiltiin kämppää että kehtaa lähteä kotiin sekä metsästettiin ruokaa ja apteekkia. Nyt ollaan taas kotona, vaan kaipaan kyllä takaisin Tampereelle.

Kaiken pahan alku ja juuri

Kaikki alkoi vasta sinä yönä, jona kuolin. Mutta kerronpa teille aivan alusta asti...

Elin aivan tavallista elämää vanhahtavassa kaupungissa, joka silloin oli vasta jokusen kymmentä vuotta sitten perustettu. Tätä kaupunkia kutsuttiin, ja kutsutaan edelleen Helsingiksi. Vanhahtava sanoin siksi, että kaupunki on nykyään aivan erilainen kuin viisisataa vuotta sitten. Mutta sehän ei ole mikään yllätys.

Olin iltakävelyllä merenrannalla, ilta oli harvinaisen kaunis juuri sinä päivänä. Aurinko punersi taivaan juuri oikealla tavalla ja meri heijasti sitä samaa punaa laineilleen. Olin yksin. Perheeni oli kuollut jokin aika sitten, se itseasiassa oli syyni koskaan muuttaa Helsinkiin. En ollut ehtinyt hankkia itselleni kumppania, olin liian kiireinen perheemme yrityksen kanssa. Ajattelin joka päivä etä kyllä minä joskus jonkun rinnalleni hankin, sitten kun minun ei tarvitse joka päivä enää olla huolissani yrityksen pystyssä pitämisestä. Vähämpä minä silloin tiesin.

Kävelylläni tapasin erään herran, joka tarjoutui seurakseni. Herrassa ei ollut mitään moittimista, oikein siisti nuori mies ja käytös hienostunutta. Peter, sanoi hän nimekseen. Oli kuulemma Ruotsista tullut Suomen puolelle laajentamaan kauppaansa. Tällä herralla ei kuitenkaan ole suoraa vaikutusta minun tarinaani, hän vain laittoi kaiken liikkeelle. Sillä hetkellä kun tämä herra kaarsi kujalle ja iski minut tajuttomaksi, vei varani ja jätti kiveykselle vuotamaan kuiviin, alkoi vihdoin tapahtua. Vaatimaton elämäni kauppiaana oli ohi, kaikki oli ohi. Niin mietin tajuttomuudessani.

Kaikki oli mustaa pitkän aikaa, hyvin pitkän aikaa. Enkä oikein tiedä mitä oli tapahtunut ollessani tajuton. Tai oikeastaan kuollut. Mutta ryömiessäni ulos hyisestä haudastani, mietin ankarasti kuinka se oli mahdollista. Miksi olen elossa sen kaiken jälkeen? Tiesin etten ole enää entiseni, tiesin etten ole enää ihminen. Mutta en oikein tiennyt kuka tai mikä olin. Shokissa ja uupuneena raahauduin pimeimpään onkaloon jonka satuin löytämään. Siellä minä istuin, istuin ja mietin. Sain siellä ollessani selville, etten ehtinyt olla kuolleena kymmentä päivä kauempaa. Sain selville että murhaani ei tutkittu tarkemmin, eihän ollut edes omaisia tunnistamassa ruumista. Olin hiukan loukkaantunut siitä että häpäisijäni oli edelleen vapaalla jalalla. Taitaa jäädä omiin käsiini jakaa oikeutta tähän kaupunkiin.

Toimin nopeasti, etsin käsiini tämän herran. Se ei ollut kovin vaikeaa, hänhän oli kertonut yrityksestään kaiken, ja koska hän aikoi tappaa minut ei ollut edes tarvetta valehdella. Hymyilin viileästi, eipä hän varmaan uskonut että palaisin manan majoilta kostamaan.

Peterillä oli ylellinen asunto ja useita palvelustyttöjä. Heidät hoitelin tietysti ensimmäisenä, etteivät vaan pääse kielimään isännälleen. Maistuivat pahalle, nuo syntiset naiset. Mutta kosto on suloinen. Viimeisenä kävin herra Peterin kimppuun. Hän tuijotti minua kuin ruttoa, anoi henkesä puolesta, vannoi ettei tehnyt sitä. Minä vain nauroin kylmää nauruani ja katsoin elämän valon hänen syntisissä silmissään sammuvan.

Jokusen sataa vuotta piilottelin pimeydessä surullisena. Sain kostoni mutta olin yksin. En tiennyt oikein mikä olin, en tiennyt miten se oli tapahtunut. Nyt, viisi vuosisataa myöhemmin tiedän kaiken tuon. Tiedän olevani eläväkuollut jota kutsutaan zombiksi, tiedän että muutuin geenimutaation takia joka käynnistyi kuollessani. Tiedän miten erilainen olen kuin ihmiset, mutta tiedän myös mikä ei ole muuttunut. Olen yhä se nainen joka olin kuollessani, vain vanhempi ja jos niin saatan sanoa itse, kuolema puikee minua paremmin kuin ne kauppiaan vaatteet.

Olen tässä vuosien saatossa saanut päähäni idean. Tein sitä varten tutkimuksia jotka tuomittaisiin jos ihmiskunta saisi kohtalostani päättää. Mutta koska ihmiskädellä ei ole minuun valtaa, olen saanut olla rauhassa kokeideni kanssa. Ensimmäiset kokeeni epäonnistuivat yksi toisensa jälkeen. Kesti kauan ennenkuin opin, miten saan ne onnistumaan ja elämään. Kun sen sitten opin, alkoi metsästys. Minun oli löydettävä vahva ihminen, joka selviäisi muutoksesta ja olisi minulle lojaali. Eikä yksi riitä, minun olisi koottava armeija, joukko kaltaisiani jotka avustavat minua suuressa suunnitelmassani. Suunnitelmassani vallata Helsinki...

Tullaan jatkamaan...