Vauvaterveisiä

Hohhoijaa, eipä ole taas tullut kirjoiteltua. En ole muistanut koko blogin olemassaoloa ja sitten yksi päivä sen

muistin ja kuvitteellinen syyttävä sormi heilui mieleni sopukoissa. Ei vaan ole tapahtunut paljoa, vaikka eipä se ole ennenkään estänyt kirjoittelua. Noh, otsikosta voi päätellä jotain tämän postauksen aiheesta. Moni varmaan päättelee väärin, koska ei ole ollut kuuntelemassa sitä monen viikon "vauva" touhotusta joka mulla on ollut päällä. Kyse on siis viljakäärmeen poikasestani, jonka kävin hakemassa Turusta kaksi viikkoa sitten.

Koska nyt tekee mieli kirjoittaa, aloitan kertomisen alusta asti, eli miksi Turku ja kuinka Turku.

Edellisen suojatin poismenosta on vuosi ja ajattelin että olen valmis ottamaan uuden. Noh minäpä tuumasta toimeen ja selailemaan kasvattajien nettisivuja. Kas, eipä niitä paljon sitten löytynytkään. Kaksi kasvattajaa kelpuutin loppujen lopuksi, eräs Tampereen lähistöltä ja eräs sitten Turusta. Ratkaiseva tekijä oli poikasten saatavuus. Vain Turussa oli poikasia välittömästi saatavilla, koska olivat syntyneet viime vuonna. Siinä keskusteltiin sitten kuukausitolkulla vaikka kenen kanssa ja lopulta saatiin järjestettyä matka Turkuun.

Itse matka oli erittäin epätoivoinen. Helsingistä Turkuun lähdettiin rikkinäisellä ooppelilla ja koko ajan sai pelätä että hajoaa alle. Vauvan haku matkaan oli yhdistetty hiihtolomareissu risteilylle, joka palaisi Turkuun seuraavana iltana, jolloin käärme tuli hakea.

Auto kesti juuri ja juuri Turkuun asti, jäähdytin pamahti vähän ennen perille saapumista ja oli lähellä ettei koko moottori mennyt siinä samalla. Laivan lähtöön oli vielä rutkasti aikaa, joten auto koitettiin saada johonkin korjaamoon. Eräs pulju oli vielä auki, ja suostui auton korjaamaan poissaollessamme. Korjaamolta sitten käveltiin loppumatka terminaaliin.

Siinä oli kylmyydessä ja väsymyksessä itse kukin kovilla.

Risteily meni kuitenkin mukavasti eikä ongelmia ollut, itse nautin erittäin paljon risteilystä.

Palatessamme Turkuun oli auto korjattu ja lähdimme hakemaan käärmevauvaa. Paikanpäälle löytämisessä oli hankaluuksia mutta niistäkin selvittiin lopulta puhelinsoiton avulla. Kasvattaja osoittautui mukavaksi naiseksi joka antoi minun tutustua poikasiin ennen kun päätän minkä otan. Pitäydyin kuitenkin etukäteen valitsemassani yksilössä. En tiedä sen värimuotoa tarkalleen, koska en ole vielä(kään) saanut minulle luvattua syntymätodistusta ja nettisivujen infot olivat hiukan epämääräiset. Mutta tiedän, että siinä on mm. bloodrediä, minkä ansiosta väritys on punainen tai punahko.

Kotimatka sujui onneksi täysin ongelmitta, autonkin suhteen.

Pikkuinen on kotiutunut oikein hyvin. Ensimmäiset päivät se pysytteli piilossa ja ruokinta meni hienosti. Seuraavalla viikolla aloin sitä käsittelemään, eikä se ole ihan mahdottomasti ujostellut. Nyt parin viikon jälkeen on alkanut kiinnostua kamerasta. Käsitellessäni pyrin sitä usein kuvaamaan.

Kaikin puolin vauva on pirteä ja pippurinen ja erittäin kaunis, täysin sovelias kantamaan lohikäärmenimeään Smaug. Useiden sattumusten kautta päädyin tähän nimivalintaan. Nyt olen jälleen onnellinen käärmeenomistaja ja toivon sydämeni pohjasta että Smaug eläisi pidemmän ja paremman elämän,

kuin edesmennyt sukkanauhani.

Näissä merkeissä hyvää keväänalkua ja ehkä kirjoittelen nopeammin uudelleen!

Transformaatio meritiikeriksi

Heissan, jälleen olisi luvassa kuvapainotteista postausta mutta näin siksi että tämä on kuvasarja. Kyllästyin sitten tuohon blondiin pöheikköön päälaellani ja olen värjännyt sen. Koska mitään ei voi tehdä yksinkertaisesti, päätin suorittaa kokeiluja värjäämisen yhteydessä ja kuvasarjani avulla selostan toimenpiteet.

 Tässä on tällainen "ennen operaatiota" -kuva. En muista oliko aiemmassa postissa vielä tuota siiltä sivussa mutta nyt se ainakin siinä näkyy. Muuten tukka on ennallaan ja juurikasvu on järkyttävä. Eli siis eikun vaan blondaamaan lisää. 

Nyt on sitten tökötti päässä ja vaalennus käynnissä. Siilen osalta laitoin ainetta ainoastaan raitoina, enkä koko alueelle. Toivon näin saavuttavani raidallisen siilen kun ilman vaalennusta jääneet hiukset pysyvät tummina. 

Raidoitus onnistui, jippii! Juurikasvukin saatiin kaikkoamaan eli tukka on valmis värjättäväksi lopulliseen väriinsä. Useimman semi-permanentit vaativat kostean tukan joten siltäkin osin tässä ollaan valmiina. Tämänhetkinen väri tuo väistämättä mieleeni lapsuudesta rakkaan possutiikerin ja hetken aikaa mietin että jättäisikö tukan tällaiseksi vähäksi aikaa. 

Tässä on nyt sitten levitetty lopullinen väri päähän. Käytin kahta eri sinistä, ihan vaaleaa ja tummempaa vihertävää. Pääosin värjäsin ensin kaiken vaalealla ja sitten tehostin joitain alueita tummalla. Esimerkiksi jakaus on värjätty tummalla, sekä raitasiilin tummemmat raidat. Myös toisen puolen latvoja värjäsin tummemmiksi. Sitten odotellaan taas. 

Tukka on vielä kostea mutta lähes kuiva niin suurinpiirtein tässä on lopputulos. Raidoitus näkyy oikein kivasti ja lopputukka on vaaleaa ja tummaa sekaisin kuten oli tarkoituskin. 

Tässä vielä pari kuvaa seuraavilta päiviltä tukan väriä tukevan meikin kanssa. Sinivalkoinen teema tukee myös itsenäisyyspäivää. 

Tällaista sitten tällä kertaa. Toivottavasti joku koki tämän postauksen viihdyttäväksi tai hyödylliseksi joltain osin. Itselläni ainakin oli hauskaa tukkaa värjätessä. Hyvää itsenäisyyspäivän yötä ja ihanaa joulun odotusta kaikille! 

Anteeksi suomalaisuuteni

Aloin miettimään tänään sattumien kautta asioita, joita teen ehkä jopa haluamattani ja niiden yhteyttä kulttuuriseen taustaani. Suomalainen sisu, jänteikkyys, jurous, hiljaisuus... Suomalaiset ovat tunnettuja monista asioista maailmalla. Ehkä tunnetuin näistä kaikista on suomalaisten tapa kommunikoida vieraisiin ihmisiin ja miten heihin suhtaudutaan. Eli siis kuinka heille ei nimenomaan puhuta ja kuinka heihin ei suhtauduta. Ainakaan ääneen.

Olin tänään matkalla treeneihini, kiireessä kuten aina ja itselläni on valtava kammo myöhässäoloon. Se on hirvittävän ahdistava tilanne olla jostakin myöhässä, ja sitten onkin yhtäkkiä kaiken keskipiste kun muut keskeyttävät mitä ikinä olivatkaan tekemässä kun olen myöhässä ja astun sisään. Tekisin mitä vain etten olisi myöhässä ja aina olen. Se on kamalaa. Mutta olin siis matkalla, bussissa. Bussin pysähtyessä rautatientorille nousin kyydistä ja lähdin kävelemään lujaa vauhtia seuraavan bussin pysäkille. En koskaan juokse kaupungissa yksin ollessani. Harvoin juoksen ollenkaan, epämääräisen hengitystieongelmani vuoksi. Siitä seuraisi epäinhimillinen hengästyminen ja yskintä. Ja tänään olin sattunut pukeutumaan vaatteisiin, joissa on mahdoton juosta.

Tiesin olevani valtavassa kiireessä, mutten voinut muuta kuin laittaa jalkaa toisen eteen ja toivoa että kävelyvauhtini on riittävä. Siinä sitten näin kuinka bussini kaartaa kohti pysäkkiä. Suojatien valo on vihreä. Jos juoksisin, ehtisin bussiin ja olisin ajoissa treeneissä. Siis jos bussiin on menossa tarpeeksi ihmisiä ja se seisoisi pysäkillä vielä hetken. Jos ei, olisin juossut turhaan ja kaikki näkisivät miten epäonnistuin bussiinehtimisessäni. Tein nopean ja harkitsemattoman päätöksen, käännyin pois ja lähdin kävelemään vauhtia muuttamatta kohti juna-asemaa, ja jättäen yrityksen ehtiä treeneihin. Miksi ihmeessä? se on vain suurta rahanhukkaa ja itselle tulee erittäin paha mieli kun teen tuollaista. Tunnen epäonnistuneeni. Mutta ainakaan kukaan muu ei sitä tiedä ja siksi teen niin.

Eräs toinen rasittava asia jota huomaan tekeväni, on se että ravaan kaupassa ympäriinsä. Monet hyllyt useampaan kertaan etsiessäni jotakin tiettyä asiaa. Joskus etsimiseen voi vierähtää puolikin tuntia. Myyjältä neuvon kysyminen ei ole vaihtoehto. Välttelen myyjiä kuin ruttoa enkä myönnä tarvitsevani apua vaikka tarvitsisinkin -yleensä en kuitenkaan tarvitse ja on pysyvä tapani sanoa myyjille että ei en tarvitse apua. Toinen kaupoilla sattuva ärsyttävä asia on se kun menee kauppaan ja päättää pärjätä ilman koria ja sitten myöhemmin huomaakin tarvitsevansa sitä... Ei, on mahdotonta palata takaisin porteille hakemaan kori, tavarat pinotaan epämääräiseksi kasaksi syliin. Pahimmassa tapauksessa unohtaa vielä ottaa ostoskassinkin, ja se pino pitää kantaa sellaisenaan kotiin. Näin on tapahtunut.

Takaisin ei palata ja apua ei pyydetä. Näiden lisäksi olen erittäin huono myöntämään olevani väärässä tai tehneeni virheen. Ehkä siksi koulunkäynti on kamalan ahdistavaa.

Koulusta puheenollen, yksinolo ei yleensä ole epämiellyttävää lyhyinä aikoina, mutta koulussa se on. Välitunnit ja ruokatunnit ovat suoraan sanoen helvettiä yksin. En edes mene syömään jos olen yksin ja välitunnit vietän mieluummin vaikka vessassa musiikkia kuunnellen, kuin annan kenenkään nähdä että olen yksikseni. Useimmat tunnit menettelee omissa oloissa, siellä sosiaalisuus ei niinkään pääse valloilleen.

Tähän loppuun vielä aivan asiaan liittymätöntä tekstiä. Olen lähiaikoina leikellyt hiuksia taas. Oikea puoli on lähes kokonaan siili ja vasen on entisellään. Otsahiuksiin en ole koskenut, yritän yhä kasvattaa niitä järkevään mittaan. Häiritsevät hiukan kun peittävät vain silmän eikä niitä edes saa järkevästi pois tieltä. Lyhyeksi en niitä vedä. Toistaiseksi väri on pysynyt vaaleana, mutta saatan kyllästyä siihen jossain vaiheessa. 

Noniin pääsin purkamaan joitain ajatuksiani ja nyt on ehkä hiukan vähemmän paha olo tapahtuneesta. Ehkä. Ainakin voin käyttää aikani hyödyllisesti ja lukea huomiseen biologian ja anatomian kokeeseen. 

Myrskyisä marraskuu

Njaah ajattelin taas tehdä kuvapostauksen kun olen lähipäivinä kuvannut niin valtaisasti että elämäni on yhtä valokuvaa. Heh heh. Mutta sen verran selostan tähän alkuun, että olen todella panostanut yhteen kuviksen työhön ehkä liikaakin ja muihin aineisiin en niinkään. Sen lisäksi että jonain päivinä nukun koulun ohi. Mikä tuo ylimääräisiä poissaoloja ja johtaa kurssien keskeytymiseen. Tarvitsen herätyskellon, kipeästi.

Odottelin jonkin aikaa saadakseni tämän kuvan. Nyt harmittelen vain kamerani huonoutta. :(

Syksynlehtiä sateessa. Ja parit revityt farkut ja maiharit. 

Yksi sivu koulutyöstäni. Niin ja tuli tässä kaksi vuotta täyteen yhdessäoloa poikaystävän kanssa. 

Eräs suosikkikuvani uusimmasta photoshootista jonka tein. Myös osa koulutyötä. 

Tässä oli marraskuuni ensimmäiset päivät kuvina teille. Luvassa tämän kuun aikana on mm. keikkakuvia tulevalta Mindless Self Indulgence -keikalta. Siihen asti, hyvästi ystävät!

Where is my mind

Se ois sitten lokakuun puoliväli. Mitään elämää suurempaa ei ole tapahtunut, vietän syyslomaa ja koitan latailla akkujani. Ihan hirmuinen väsymys on vainonnut jo pitkän aikaa. Olen tehnyt kaikkea pientä mukavaa koittaessa pitää kiinnostuksen arjessa ja elämässä itsessään. Tämä tulee nyt olemaan ehkä enemmän kuvapainotteinen postaus, koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa ja kello on paljon mutta haluan ehdottomasti tehdä tämän nyt kun on hyvä olo ja haluan postata.

Hankin uuden lävistyksen. Tyksin siitä todella paljon. 

Rakensin itselleni majan jossa nukkua. Tuo kivan tunnelman. 

Valokuvasin ulkona siskoni kanssa. 

Perheen kanssa Heurekassa. 

Luonnonhelmassa. 

Käyn yhä tribal fusion -treeneissä. 

Aloin polttamaan kynttilöitä ikkunalla. On taas se aika vuodesta. 

Idolien vaikutuksen alaisena

Elikkäs ajattelin tehdä postauksen missä listaan/esittelen henkilöitä jotka tavalla tai toisella ovat vaikuttaneet päätöksiini tehdä muutoksia ulkonäkööni elämäni aikana. Eli yksinkertaisesti ihmiset jotka on inspiroineet ulkonäköseikoissa. Olen hyvin altis vaikutteille toisilta ihmisiltä enkä aina tajua sitä itsekään, mitä kaikkea kopioin toisilta itselleni. Koitan tarkastella asioita nyt tarkemmin ja listata teille :)

1) Hiukset

Olen elämäni aikana tehnyt hiuksilleni melkoisen paljon asioita. Ensimmäisen kerran värjäsin hiukseni punaiseksi kun olin 7. luokalla. Olin jo monta vuotta halunnut punaiset hiukset ja tuolloin toteutin silloisen elinikäisen haaveeni. Punainen väri säilyikin kauan, ja siitä muodostui eräänlainen leima minuun. Olin "se punatukkainen". Idea punaisiin hiuksiin saattoi kypsyä junnuna kun Shakiraa innoissani kuunnellessa bongasin albumin kannen, jossa Shakiralla punainen tukka.

Punaisen jälkeen tukan väri on tainnut vaihdella melkoista vauhtia. Purppurasta mustaan, mistä ruskean kautta blondiin ja pinkkiin. Mustat hiukset olen halunnut aina. Muistan sanoneeni joskus ihan pienenä haluavani mustat hiukset. Tämä haave oli olemassa jo ennen kun keksin värjätä punaiseksi. Siitä en sitten ole varma, mistä se idea mustaksi värjäämiseen tuli, kun se on niin vanha asia. Koskaan en kuitenkaan ole pitänyt omasta hiustenväristäni, vaikka se oli aika hauskasti raidallinen ja monivärinen. En kuitenkaan ikävöi sitä, olen tykästynyt luonnottomiin väreihin.

Hiusten pituus ei ole elämäni aikana muuttunut paljon. Viitisentoista vuotta hiukset olivat samanmittaiset - vyötärölle. Nyt jokunen aika sitten kuitenkin sain idean leikata hiukset pois. Yhtäkkiä olin lopen kyllästynyt hiuksiin ja kirosin niiden olemassaoloa joka päivä. Sitten leikkasin ne aivan lyhyeksi. Tässä oli inspiraationa suuri elokuvarakkauteni Nirvana. Tietokoneita, hienoja efektejä viime vuosituhannelta, Matrixmainen ilmapiiri. Kyllä, olen vakuuttunut, haluan näyttää samalta kuin elokuvan hakkerikaunotar Naima. Josta pitemmänpäälle tuli enemmänkin kuin idoli.





2) Kasvot

Kasvoillekin olen tehnyt monenmoista, jos erilaiset meikit lasketaan tähän kategoriaan. Ja nyt kuitenkin lasken ne siihen. Mutta ensinnäkin näitä pysyvämpiä muutoksia, kulmakarvani päätin ajaa kokonaan pois eräänä päivänä kun kyllästyin niiden olemassaoloon. En koskaan saanut niitä näyttämään siltä miltä halusin ja päätin alkaa piirtämään kokonaan itse, mikäli haluan kulmakarvat. Olen tyytyväinen päätökseeni vaikka piirtäminenkin on toisinaan tuskaa. Idea kokonaan pois ajamiseen tuli Marilyn Mansonilta. Kuten itseasiassa monet meikki-ideanikin. Ja todennäköisesti myös se että käytän usein piilolinssiä vain toisessa silmässä, tai sitten käytän keskenään erivärisiä samaan aikaan. Koska miksikäs ei. Olen kyllä ottanut meikkivinkkiä monilta monilta muiltakin henkilöiltä. Kuten esimerkiksi Pete Burnsilta. Lähinnä sieltä 1980-luvulta päin, nykyinen Pete kun alkaa olla sen verran täynnä kaikkea ylimääräistä. Peteltä olen kyllä saanut muutakin ideaa kuin meikkiä. Muunmuassa identiteettiä koskien. Niin ja hiuksia. Muita merkittäviä meikin esikuvia ovat olleet Emilie Autumn, Siouxie Sioux, Chris Pohl... Ja lista jatkuu. Vaikutteita ottaa niin helposti.

Meikin lisäksi minulla on lävistyksiä, ja lisääkin tulossa. Tällä hetkellä olen lävistänyt kasvoistani labretin, eli alahuulen keskeltä. Pidän siinä rengasta koska koen sen terveellisemmäksi ja nätimmäksikin. Mutta harkitsen tapin hankkimista vaihtelun vuoksi. Lisäksi korvissani on kaksi reikää kummassakin. Alempi reikä on 10mm ja ylempi normaali, molemmissa. Olen symmetrian ystävä kun kyeseessä on korut. Lisäksi olen piakkoin hankkimassa lävistyksen todennäköisesti septumiin, nenään keskelle. Juurikin symmetrian vuoksi, ja koska nenän koen olevan harmittomin paikka kasvoissani. 

Olin halunnut huulilävistystä jo ainakin ala-asteelta saakka. Hyvinkin mahdollisesti idea tullut tältä herralta: Jimi Pääkallolta. Jos ei Jimiltä, niin sitten Marikolta. Jompi kumpi, tai molemmat. Ihan mahdollista. 

Olen aina pitänyt Marikon ulkonäöstä, mikä itseasiassa rohkaisi päätymään septum lävistyksenkin ottoon. 

4) Asusteet

Käytän paljon erilaisia asusteita. Kuten hattuja, hanskoja, koruja, killuttimia... Kaikenlaista. Näin syyskeleillä mieleen kyllä nousee ihan päälimmäisenä ne hatut. Suostun käyttämään vain kahta hattua, joko mustaa päänmyötäistä pipoa tai fedoraani jonka ostin keväällä. Niitä kahta lukuunottamatta en pidä hatuista. Mutta musta pipo on tarttunut miellekokoelmaan jostakin. Olisiko se Uniklubin Jussi, Ville Valo vai kenties taas Mariko asialla? 

Noh, tässä nyt oli hyvin epämääräisesti jotakin, ehkä siitä oli iloa. Kirjoittelin tämän postin keskellä yötä paremman tekemisen puutteessa ja epäilen ettei tässä ole päätä eikä häntää mutta onpahan kivoja kuvia kivoista ihmisistä. 

Ensi kertaan rakkaat lukijat!

Mukaan seikkailuun?

Heipparallaa, pitkästä aikaa. Olen jälleen kerran luonut uuden blogin. En korvatakseni tämän, vaan sen rinnalle. Ja idealtaankin se on niin erilainen että ei voisi tätä blogia korvata. Se siitä ilmoituksesta, mennäänpä selostukseen.

No niin, ideani tässä uudessa blogissa on tarina. Se on fiktiivinen fantasia/scifi tarina, jotta voin kirjoitella vapaasti ihan mitä haluan. Olen julkaissut ensimmäisen osan ja jahka kokan ajatuksia päässäni, kirjoitan seuraavan. Jos saan toteutettua sen mihin pyrin, luvassa on eeppinen tarina jossa Te hyvät lukijat, saatatte päästä olemaan osallisia enemmän tai vähemmän. Se on Teistä kiinni.

Liikaa en paljasta mitä saattaisi olla luvassa, sillä en halua suunnitella sitä itsekään jos en koskaan saavuta päämäärääni. Mutta kyse tulisi olemaan lukija-kirjoittaja-suhteesta, jossa molemmat osapuolet antavat ja saavat. Eikö olekin mukavaa? Noh, en uskalla vielä lupailla suuria. Sen kuitenkin lupaan että odotettavissa on kuvia, piirroksia ja tekstiä. Huimaa ja rankkaa toimintaa, draamaa, aikamatkustusta, ilmalaivoja ja leikkiä elämällä ja kuolemalla. Kuka tietää mitä kaikkea sieltä vielä paljastuu, en edes minä.

Tässä kohtaa tuntuu siltä että olen puhunut paljon sanomatta yhtään mitään. Toivon todella että ymmärsitte vähän mistä on ja tulee olemaan kyse. Nyt mitä pyydän Teiltä rakkaat lukijat, käykää tutustumassa blogiini:
http://livingroomofanairship.blogspot.fi/ Ja mikäli kiinnostutte, alkakaa ihmeessä jäseniksi mukaan seikkailuun. Olen pahoillani, blogi on tällä kertaa englanniksi. Mutta onneksi meillä suomalaisilla on erinomainen englannin opetus järjestelmässämme ja olemme kielitaitoisia. Toivon mahdollisimman monen kiinnostuvan! Ja kertokaa ihmeessä eteenpäin jos tunnette jonkun, jota saattaisi kiinnostaa.

Kiittäen ja kumartaen, Naima. Ehkä ensi kerralla kirjoitan jostakin aiheellisesta.