maanantai 10. joulukuuta 2012

Ihminen on Jumala

Varoitan että tässä on luvassa ns. "vakavaa tekstiä". Aion pohtia uskonnon peruskysymyksiä vapaalla kielellä ja mielellä ja kommentointi on suotavaa niille jotka siihen tuntevat tarvetta.

"Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi." Aloin tänään etiikan kurssilla (uskonnon 3. kurssi lukiossa) miettimään tätä lausetta tarkemmin. Siis, alussa oli Jumala joka loi ihmisen. Ensin tietysti luotiin maailma. Tiedemiehet tässä heristävät sormeaan että ei ei kun se oli alkuräjähdys eikä mikään Jumala. Kristityt sormi suussa keksivät puolustelua ja päätyvät ratkaisuun että Jumala sai aikaan alkuräjähdyksen. Jaa, no hyvä vastaus sinänsä. Eipä tarvitse päätänsä vaivata mistä se räjähdys syntyi.

No, mutta siitä nyt ei juurikaan keskusteltu. Aikalailla puhki puhuttu, jos minulta kysytään. Mutta siis, jos Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen = Ihminen on kuva Jumalasta =Ihminen on kuin Jumala, vailla Jumalan henkistä olemusta (joka tosin pyhänä henkenä jokaisessa uskotaan piileskelevän) =näin ollen Jumala on kuin ihminen =Jumala on ihminen =Ihminen on Jumala. Varmasti tuossa on jotain porsaanreikiä, mutta suurpiirteittäin se menee noin. Koska Jumala on "Isä, Poika ja Pyhä Henki" niin olen aina itse olettanut että se pyhä henki tarkoittaa sitä henkistä Jumalan kokemusta ihmisessä itsessään, joka siis tarkoittaa luonnollisesti että Jumala on jokaisessa. Mutta että Jumala vielä näyttääkin meiltä? Varsin ruman muodon valinnut itselleen, saanen sanoa. Jos Jumala on kaikkivoipa niin miksi hän näyttäisi meiltä? Ja taas toiseen suuntaan sovellettuna, eikös ihmisen kuvaksi ottaminen ole aikalailla arvonalennus? Jos jokin suuri olevainen, Jumala, onkin vain samanlainen kuin me niin ei ainakaan minun suunnaltani juuri kunniotusta heru.

Mietitääs nyt tätä koko Jumalaa ihan alusta asti... Kuka on nähnyt Jumalan? Haistanut, tuntenut, kuullut? Onhan noita jotka väittävät ilmestyksiä nähneensä. Ja en kiellä, ehkä ovatkin, kukapa muu sen tietäisi. Monet sanovat kokeneensä jotakin yliluonnollista tai niin upeaa, että ovat nähneet siinä Jumalan. Tai jotain niin kamalaa että ovat heränneet ajattelemaan, että niin, ehkä tuolla onkin joku. Itse en ole koskaan kokenut mitään yliluonnollisen upeaa, olen kyllä saanut kristillisen kasvatuksen ja olen perillä uskonnosta itsestään. Mutta en voi sanoa olevani uskovainen. En kiellä Jumalaa, mutta en myöskään usko Jumalaan, jollei minulle siitä anneta hyvää todistetta.

Jos te sanotte minulle että Jumala on olemassa, niin minä sanon teille, että niin on Saatanakin. Siis oikeasti, katsokaa tätä nyky yhteiskuntaa ja kertokaa minulle, ettei Saatana ole olemassa? Aina on hyvää ja pahaa. Ilman hyvää ei ole pahaa, ja ilman pahaa ei ole hyvää. Mikään ei ole puhtaasti jompaa kumpaa. Kerrotaan, että Jeesus kukisti Saatanan. Ja että ihmisen langetessa, Saatana sai ihmiset itselleen. Jumala lunasti ihmiset takaisin antamalla osan itseään, poikansa Jeesuksen. Mokomat käyvät ihmiskauppaa meistä selkiemme takana... Mutta onko Saatana kukistettu? Niin kauan kun Jumala on, on myös Saatana. Ja kuten mainitsin, ei vaadita paljoa niin Saatanan työt näkyvät kyllä, aivan yhtä selvästi kun Jumalankin. Jos siis halutaan ajatella  moisten olevan olemassa. Ihan yhtä hyvin voidaan puhua positiivisesta ja negatiivisesta energiasta yleensä tai jostain vastaavasta. Toisaalta, vaikka uskotaankin että Jumala on se hyvä ja Saatana se paha, onko se nyt loppujen lopuksi niin? Jumala rankaisee kovalla isän kädellä rikkojia elämän varrella. Armosta ei tietoakaan jollei usko ja tottele. Saatana antaa kaiken mitä haluat, koittaa tehdä sinun olosi hyväksi. Vasta lopussa maksat siitä kaikesta hinnan.

Olemme nyt sitten se ns. Vapaa Kansa. Vapaa synnistä ja saamme kaiken anteeksi. Siis, niin kauan kun uskomme. Kun uskomme anteeksiantoon ja Jumalan Armoon. Mikä meni pieleen... Olemme yhä orjia, olemme orjia Jumalalle, joka vaatii uskoa ja vastapainoksi pääsemme parempaan paikkaan sitten kun täällä meistä aika jättää. Kuulostaakin tosi hyvältä. Mitäpä jos, minä haluankin elää täällä mukavasti ja hyvin, ja kuollessni sillä ei ole väliä minne menen, vai menenkö ollenkaan? Sehän on minusta aivan jokaisesta itsestään kiinni, mihin uskoo. Jos uskot tuolla jossain olevan Jumalan, ja ylösnousemuksen, niin sitten uskot ja se on totta sinulle. Sinä saat vapautuksen, anteeksiannon ja pääset taivaaseen. Suomessahan loppujen lopuksi on täysi uskonnonvapaus.

"And I'm not a slave to a God who doesn't exist
And I'm not a slave to a world that doesn't give a shit"
 Tämän raapustuksen tarkoitus ei ole lietsoa kansaa uskomaan Jumalaan tai Saatanaan, tai ylipäänsä yhtään mihnkään. Olen vain koko päivän näitä asioita pyöritellyt mielessäni ja tunnsin tarvetta purkaa ne ulos. Ja kyllä, olen kuunnellut Marilyn Mansonin "Holy wood" albumia tässä jokusen viikon. Alkaa upota aivoihin nuo lyriikat. Toivon etten loukannut ketään, käytin ainoastaan oikeuttani sananvapauteen ja uskonnovapauteen. Ja kuten sanoin, kommenttia saa laittaa. Olisi mielenkiintoista kuulla muidenkin kuin uskonnonopettajan kantaa tähän, tai näihin seikkoihin.

Mukavaa viikkoa kaikille :)

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Tähtitorttuja ja piparkakkutaikinaa

Joulu tulee, tänään vietetään ensimmäistä adventtia. Äitini harmisteli aamulla ettei tänä vuonna pidetty pikkujouluja, mutta tokaisin itse että eihän tässä vielä kiire ole. Voi ne pikkujoulut pitää vaikka viikkoa ennen joulua, ajatus on tärkein. Tänään saattaa siis olla ohjelmassa joululeivontaa äidin mieliksi. Mahdollisesti ohjelmassa on myös hiusten värjäystä, pitkästä aikaa.

En ole pitkään aikaan kirjoitellut, ja on välissä tapahtunut aika paljon. Muunmuassa kävin ruotsissa parin ystävän kanssa. Tässä siitä pieni kuvakollaasi:




Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, en ala sen kummemmin selostamaan. Hauskaa oli. Ja ikävöin glitterkulmakarvojani. Opin myös käyttämään tekoripsiä.

Viimesunnuntaina, ja eilen lauantaina, olen ollut mukana kuorotoiminnassa. Helsingin keskustassa laulamassa joululauluja. Viime sunnuntaina oltiin tuomiokirkon portailla laulamassa, ei niin ihanteellisessa säässä. Vettähän sieltä taivaalta tuli ja seistessä tuli kylmä vaikka oli olevinaan kunnolla päällä. Vähän huonosti organisoitu tuo esitys siellä, kuoro sai hytistä portailla aina kun odoteltiin välinumeroita ja teknisiä ongelmia. Mutta kokemushan sekin oli.

Eilen oltiin kampissa, huomattavasti paremmin organisoitu esitys. Kuorolla ei ollut typeriä taukoja ja saatiin olla sisällä koko aika. Shoppailijoiden sekaan soluttautuminen myös mahdollisti halukkaiden ulkopuolisten mukana laulamisen. Ei tullut kylmä ja tavaroita saatiin säilyttää vartioidussa narikassa, jota hoiti oikein miellyttävä nuori mies. Mutta pidän silti enemmän sellaisista esityksistä, joissa ollaan lavalla ja yleisöä ei kuljeskele joka puolella koko ajan.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Challenge Accepted - Menneisyyteni lyhyesti

Otin Johnnyn haasteen vastaan... Idea vaikuttaa hauskalta.

10 vuotta sitten...

*Aloitin ekaluokan
*Olin puhelias ja kaikkien kaveri
*Muutin Toijalaan
*Olin paljon ulkona
*Aloin lukea Pottereita

5 vuotta sitten...

*Muutin Keravalle
*Opin että ei kannata kaveerata kenen tahansa kanssa
*Sain yhden elintärkeän ystävän
*Kiinnostuin animesta ja mangasta
*Aloin pitää laulamisesta yleisölle
*Esiinnyin toista kertaa flamencofestivaaleilla

3 vuotta sitten...

*Olin asunut Helsingissä yli vuoden
*Olin hukassa
*Olin tajunnut että ihmisiin ei voi luottaa
*Aloin vihata ihmisiä
*Masennuin siitä että olin ulkopuolinen
*Tapasin toisen tärkeän ystävän
*Aloin kuunnella ahkerasti Marilyn Mansonia
*Aloin käydä coneissa
*Lauloin ensikertaa soolona yleisölle

1 vuosi sitten...

*Aloitin lukion
*Pääsin suuremmilta osin eroon kusipäistä
*Tapasin elämäni tärkeimmät ihmiset
*Yläasteen haavat alkoivat parantua
*Aloitin kuorossa laulamisen

Kuluneena vuonna...

*Olen alkanut syventää ihmissuhteitani
*Olen saanut poikaystävän
*Masennuin uudelleen hankalasta elämäntilanteesta
*Aloin romahtelemaan enemmän
*Aloitin lukion toisen vuoden
*Olen koittanut päästä yli masentuneisuudesta
*Olen käynyt coneissa

Eilen...

*Nukuin valtavasti
*Luin historiaa
*Kävin treeneissä
*Olin väsynyt

Tänään...

*Nukuin vielä enemmän
*Luin enemmän historiaa
*Katsoin Burlesque -elokuvan ystävien kanssa
*Kävin treeneissä
*Olen kuunnellut koko päivän Marilyn Mansonia

Huomenna...

*Herään kuudelta, jotta ehdin keskustaan puoli kahdeksaksi
*Kiertelen kirkkoja
*Käyn laulamassa kuorotreeneissä
*Luen historiaa
*Koitan käydä nukkumaan aiemmin...

Ylihuomenna...

*Teen historian kokeen
*Olen ystävien kanssa
*Syön jotain hyvää
*Valmistaudun henkisesti uuteen jaksoon

Vuoden päästä...

*Olen kirjoittanut englannin
*Olen täysi-ikäinen
*Elämäni on toivottavasti selkeytynyt
*Luen tätä ja facepalmaan kun jokin menikin eritavalla

Toivottavasti tästä on viihdettä jollekin ^^' Lähdin haasteeseen mukaan ja edelleenhaastan lukijoitani (:

lauantai 15. syyskuuta 2012

Ei mennytkään ihan putkeen

Ei mennyt ei... Noh. Placebon keikka minne sain lahjaksi lipun, peruttiin. Peruuntumisesta ilmoitettiin 20 minuuttia aiemmin kuin keikan olisi pitänyt alkaa. Siellähän sitten seistiin kylmässä sateessa ja mietittiin että mitäs nyt? Oltiin odotettu kauan ja se sitten noin vaan peruutettiin. Moni siellä jäähallin pihalla itkikin. Aika surullinen hetki. Saimme ilmoituksen, että "Brianin sairastumisen vuoksi konsertti on peruttu. Mahdollista korvaavaa päivää ollaan etsimässä, mutta halutessa lipun voi palauttaa korvausta vastaan." Emme palauttaneet lippuja, odottelemme ilmoitusta korvaavasta päivästä. Jos tällaista saadaan järjestettyä. Meni sitten ilta mönkään. Vieläkin kovin masentunut olo siitä ettei päästykään konserttiin.

"Days before you came, in the cold light of the morning. I know, you don't care about us, so fuck u anyway. Still we are looking for the answers to the neverending why, why oh why, song to say good bye? Every you and every me, hang on to your IQ, there's something rotten, it's the look on your face I'd like to knock out."

Toivon Brianille pikaista parantumista.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Nouskaa lapseni

Viettäessäni iltaa eräässä viehättävässä  mutta nuhruisessa baarissa, silmääni iski eräs nuori nainen. Pitkä ja vahvan näköinen, mutta ehdottoman naisellinen. Oikein sievä yksilö. Päätin, että tuossa olisi ainesta armeijaani. Hän olisi tarpeeksi vahva kestämään muutoksen hengissä. Lähestyin naista ystävällisissä merkeissä, hymyillen niin inhimillisesti kuin vain osasin enää.

Nainen osoittautui täydelliseksi, hänellä oli huonot välit vanhempiinsa, vähän ystäviä ja hurja luonne. Päättäväinen ja vahva nuori kapinallinen. Joimme muutaman lasillisen ja tutustuimme toisiimme. Minä esittäydyin vähäpätöisenä pätkätöiden raatajana joka oli lopen kyllästynyt elämänsä tyhjyyteen. Tämä nainen kertoi lähimain koko elämänkertansa, hiukan juopunut kun sattui olemaan. Mutta siitä oli vain apua. Yön edetessä tarjouduin saattamaan naisen kotiinsa, koska omistin auton. Emme kuitenkaan koskaan ajaneet tämän talolle.

Naisen nuokkuessa pelkääjänpaikalla, hymyilin voitonriemuisesti. Ihmiset ovat helppoa saalista. Vaadittiin vain ripaus ystävällisyyttä, luottamusta ja viekkautta... Huokaisin ja pudistin päätäni. Aivan liian helppoa. Upotin myrkylliset hampaani naisen pehmeään lihaan ja annoin myrkyn levitä hänen kauniiseen kehoonsa.

Viikon kuluttua, hän palasi tajuihinsa. Muuttuneena ja ymmällään. Veisi aikaa tottua, sanoin hänelle. Se veisi oman aikansa tottua siihen ettei enää voinut kulkea kaduilla päiväsaikaan, ettei enää tarvinnut nukkua tai syödä. Täytyi tottua olemaan kuollut. Ainoana haittapuolena vain loputon rapistuminen. vaikka ruumis on kuolleena kuolematon, se rapistuu, mätänee. Olen koittanut peittää jälkiä meikillä, peittää hajua hajuvesillä, se on kuitenkin vaikeaa.

Opetin ensimmäiselle onnistuneelle seuraajalleni kaiken tarvittavan. Miten liikkua, missä liikkua, miten käyttäytyä ja kenelle puhua. Ja etenkin mistä metsästää. Hänen vastuulleen jäisi seuraavan seuraajan löytäminen. Antaisin hänelle kunnian tappaa seuraava joukkoomme. Ja tiedän, että tein oikein, sillä yksilö jonka ystäväni valitsi, oli oikein miellyttävä.

En tiedä mistä hänet löydettiin, mutta hän oli vain kaikkea hyvää. Vahva mies, ei epäilystäkään ettei hän jäisi henkiin. Hän oli eristäytynyt yhteiskunnasta jo muutenkin, ettei hänen poissaoloaan kukaan huomaisi. Sen sijaan minun kanssani, meidän puolellamme, hänestä tulisi suuri. Hän olisi korvaamaton osa armeijaani. Meitä oli nyt kolme, ei kovinkaan paljoa, mutta alku sekin. Jokainen jäsen oli harkittava tarkoin, yksikin virhe saattoi käydä kohtalokkaaksi. Siksi oli mietittävä, miten saisimme kerättyä juuri haluamanlaisiamme ihmisiä.

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Pathway to my wonderland

Dashboard Confessional - Stolen

Kesälomareissu Tampereelle

Tiistai iltana lähdettiin ajamaan harmaasta Helsingistä kohti keskempää Suomea, matkalla huudatettiin Nightwishiä ja The Crow:n soundtrackiä. Oikein rattoisa automatka, ja tuleva viikko jännitti. Loppu tiistai meni kotiutumisen merkeissä.

Keskiviikkoaamuna herättiin sitten siinä kymmenen aikaan, että ehditään hoitaa aamu rauhassa ja olla mahdollisimman kauan kaupungilla. Kahdentoista aikaan päästiin talosta ulos. Ilma ei ollut ihan sitä mitä toivoisi, mutta onneksi ei ollut yhtään kuumempi. Välillä meinasi ihan läkähtyä ja välillä sitten saa etsiä sateensuojaa.


Hakametsästä lähdettiin liikkeelle, entisten kotieni pihojen kautta kohti keskustaa. Keskustassa sitten ensimmäisenä ostettiin lounasta ja syötiin koskikeskuksen vieressä puistossa. Mikä kirkko siinä ikinä olikin. Sitten jatkettiin matkaa, kunhan käveltiin ilman sen suurempaa määränpäätä. Kosken reunaa käveltiin kunnes alkoi sataa ja mentiin koskikeskukseen sateensuojaan. Sieltä jatkettiin torille ostamaan jäätelöä ja sitten taas sateensuojaan. Tällä kertaa sateensuojana toimi bussikatos, ja valtava puu.

Siitä jatkettiin matkaa toiselle kirkolle, ja pienen mutkan kautta päädyttiin takaisin torille. Tässä kohtaa alkoi jalat olla aika kovilla. Halusin käydä hautausmaalla, ei sen suurempaa syytä, kunhan halusin. Lähdettiin sitten etsimään hautausmaata, onneksi muistin missä eräs iso hautausmaa sijaitsee. Siellä käveltiin jonkin aikaa ja jäätiin hetkeksi istumaan kukkulan laelle, mistä oli hyvä näkymä alas kaupunkiin. Oh that special place (:


Illalla katsottiin leffa telkkarista, "Herrasmiesliiga". Oli itseasassa ihan hyvä leffa, vähän alussa nauratti kun tuttuja hahmoja vaan tulee ja tulee, esimerkiksi Wilhelmina "Mina" Harker, Dorian Gray ja kapteeni Nemo.


Torstai meni melkein kokonaan särkänniemessä. Katseltiin eläimiä, käytiin planetaariossa ja näsinneulassa, ja tietysti sekoitettiin päitä ja vatsoja laitteissa. Eräs ystävämme tuli säikäyttämään (olin ainoa joka säikähti) tai tervehtimään, kun syötiin jäätelöä Take Offin takana. Koitin varoa liikaa aurinkoa, useasta syystä. Ensimmäinen syy tietysti se että auringossa tulee paha olo ja toiseksi, en välittäisi ruskettua. Päivä meni nopsaan, ei päästy katsomaan delfinaario esitystä koska oltiin liian myöhässä jonottamassa. Kunhan siliteltiin delfiinipehmoja myymälässä. Paluumatka särkänniemestä oli tuskallinen rikkinäisillä jaloilla kävellä koko matka. Loppumatkasta oli paljon mukavampaa kävellä ilman kenkiä kuin kengät jalassa.

Perjantaina, tänään, ei tapahtunut kummempaa. Siivoiltiin kämppää että kehtaa lähteä kotiin sekä metsästettiin ruokaa ja apteekkia. Nyt ollaan taas kotona, vaan kaipaan kyllä takaisin Tampereelle.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Kaiken pahan alku ja juuri

Kaikki alkoi vasta sinä yönä, jona kuolin. Mutta kerronpa teille aivan alusta asti...

Elin aivan tavallista elämää vanhahtavassa kaupungissa, joka silloin oli vasta jokusen kymmentä vuotta sitten perustettu. Tätä kaupunkia kutsuttiin, ja kutsutaan edelleen Helsingiksi. Vanhahtava sanoin siksi, että kaupunki on nykyään aivan erilainen kuin viisisataa vuotta sitten. Mutta sehän ei ole mikään yllätys.

Olin iltakävelyllä merenrannalla, ilta oli harvinaisen kaunis juuri sinä päivänä. Aurinko punersi taivaan juuri oikealla tavalla ja meri heijasti sitä samaa punaa laineilleen. Olin yksin. Perheeni oli kuollut jokin aika sitten, se itseasiassa oli syyni koskaan muuttaa Helsinkiin. En ollut ehtinyt hankkia itselleni kumppania, olin liian kiireinen perheemme yrityksen kanssa. Ajattelin joka päivä etä kyllä minä joskus jonkun rinnalleni hankin, sitten kun minun ei tarvitse joka päivä enää olla huolissani yrityksen pystyssä pitämisestä. Vähämpä minä silloin tiesin.

Kävelylläni tapasin erään herran, joka tarjoutui seurakseni. Herrassa ei ollut mitään moittimista, oikein siisti nuori mies ja käytös hienostunutta. Peter, sanoi hän nimekseen. Oli kuulemma Ruotsista tullut Suomen puolelle laajentamaan kauppaansa. Tällä herralla ei kuitenkaan ole suoraa vaikutusta minun tarinaani, hän vain laittoi kaiken liikkeelle. Sillä hetkellä kun tämä herra kaarsi kujalle ja iski minut tajuttomaksi, vei varani ja jätti kiveykselle vuotamaan kuiviin, alkoi vihdoin tapahtua. Vaatimaton elämäni kauppiaana oli ohi, kaikki oli ohi. Niin mietin tajuttomuudessani.

Kaikki oli mustaa pitkän aikaa, hyvin pitkän aikaa. Enkä oikein tiedä mitä oli tapahtunut ollessani tajuton. Tai oikeastaan kuollut. Mutta ryömiessäni ulos hyisestä haudastani, mietin ankarasti kuinka se oli mahdollista. Miksi olen elossa sen kaiken jälkeen? Tiesin etten ole enää entiseni, tiesin etten ole enää ihminen. Mutta en oikein tiennyt kuka tai mikä olin. Shokissa ja uupuneena raahauduin pimeimpään onkaloon jonka satuin löytämään. Siellä minä istuin, istuin ja mietin. Sain siellä ollessani selville, etten ehtinyt olla kuolleena kymmentä päivä kauempaa. Sain selville että murhaani ei tutkittu tarkemmin, eihän ollut edes omaisia tunnistamassa ruumista. Olin hiukan loukkaantunut siitä että häpäisijäni oli edelleen vapaalla jalalla. Taitaa jäädä omiin käsiini jakaa oikeutta tähän kaupunkiin.

Toimin nopeasti, etsin käsiini tämän herran. Se ei ollut kovin vaikeaa, hänhän oli kertonut yrityksestään kaiken, ja koska hän aikoi tappaa minut ei ollut edes tarvetta valehdella. Hymyilin viileästi, eipä hän varmaan uskonut että palaisin manan majoilta kostamaan.

Peterillä oli ylellinen asunto ja useita palvelustyttöjä. Heidät hoitelin tietysti ensimmäisenä, etteivät vaan pääse kielimään isännälleen. Maistuivat pahalle, nuo syntiset naiset. Mutta kosto on suloinen. Viimeisenä kävin herra Peterin kimppuun. Hän tuijotti minua kuin ruttoa, anoi henkesä puolesta, vannoi ettei tehnyt sitä. Minä vain nauroin kylmää nauruani ja katsoin elämän valon hänen syntisissä silmissään sammuvan.

Jokusen sataa vuotta piilottelin pimeydessä surullisena. Sain kostoni mutta olin yksin. En tiennyt oikein mikä olin, en tiennyt miten se oli tapahtunut. Nyt, viisi vuosisataa myöhemmin tiedän kaiken tuon. Tiedän olevani eläväkuollut jota kutsutaan zombiksi, tiedän että muutuin geenimutaation takia joka käynnistyi kuollessani. Tiedän miten erilainen olen kuin ihmiset, mutta tiedän myös mikä ei ole muuttunut. Olen yhä se nainen joka olin kuollessani, vain vanhempi ja jos niin saatan sanoa itse, kuolema puikee minua paremmin kuin ne kauppiaan vaatteet.

Olen tässä vuosien saatossa saanut päähäni idean. Tein sitä varten tutkimuksia jotka tuomittaisiin jos ihmiskunta saisi kohtalostani päättää. Mutta koska ihmiskädellä ei ole minuun valtaa, olen saanut olla rauhassa kokeideni kanssa. Ensimmäiset kokeeni epäonnistuivat yksi toisensa jälkeen. Kesti kauan ennenkuin opin, miten saan ne onnistumaan ja elämään. Kun sen sitten opin, alkoi metsästys. Minun oli löydettävä vahva ihminen, joka selviäisi muutoksesta ja olisi minulle lojaali. Eikä yksi riitä, minun olisi koottava armeija, joukko kaltaisiani jotka avustavat minua suuressa suunnitelmassani. Suunnitelmassani vallata Helsinki...

Tullaan jatkamaan...